Uran huippuja ja pohjia, sotaa, ihmeparantumisia – R&A:n musiikkitärppejä

Syyskuussa 28. kertaa järjestettävä elokuvafestivaali tuo valkokankaalle myös liudan musiikkiaiheisia leffoja ja dokumentteja.
6.8.2015 14:29

17. – 27.9. Helsingissä järjestettävän Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin aikana nähdään reilut 180 pitkää ja noin 170 lyhyttä elokuvaa. Joukossa on myös monia mielenkiintoisia musiikkiaiheisia pätkiä.

Katajanokan Allas-alueen musiikkielokuvien viikonlopussa nähdään ilmaisina elokuvanäytöksinä muun muassa teatterilevityksessäkin ollut Cobain: Montage Of Heck -dokumentti Nirvanan nokkamiehestä sekä Björkin Biophilia Live.

Festivaalin musiikkisarja huipentuu 24.9. maailmanensi-iltansa saavaan Arcade Fire -yhtyeen The Reflektor Tapes -elokuvaan. Bändi kertoo leffan olevan risteytys dokumenttia, musiikkia, taidetta ja henkilöhistoriaa.

Muita tärppejä ovat muun muassa Julien Templen kuolemansairaasta kitaristista kertova dokumentti The Ecstasy Of Wilko Johnson, Brian Wilson -henkilökuva Love & Mercy, We Are Twisted F*cking Sister -dokkari sekä hurmaava mutta järkyttävä Don’t Think I’ve Forgotten: Cambodia’s Lost Rock And Roll, dokumentti rock-musiikin vaiheista sodan runtelemassa maassa. Lisäksi niin dokkari- kuin fiktiopuolella nähdään elektronisen musiikin historiaa käsitteleviä elokuvia.

Festivaaleilla nähdään tietysti paljon muutakin kuin musiikkiaiheisia elokuvia, kuten Cannesissa maailmanensi-iltansa saanut Gabriel Byrnen ja Jesse Eisenbergin tähdittämä Louder Than Bombs,  Joonas Berghällin (Miesten vuoro) uusi dokumentti Äidin toive sekä Cannesin Kultaisen palmun pokannut Dheepan.

Festivaalin koko ohjelmisto julkistetaan 4. syyskuuta. Samalla alkaa myös sarjalippujen myynti. Näytöskohtainen lipunmyynti käynnistyy 10. syyskuuta.

Lisää luettavaa