Vääntö jatkuu: ex-Skid Row -keulakuva ei vakuuttunut kilpakumppaninsa lauluvideosta – latasi täyslaidallisen painitähden niskaan

21.7.2020 10:00

Muistatko vielä rockmaailmaa sen perustuksia myöten järisyttäneen kasarirokkarin ja showpainitähden kinastelun? Noh, miksipä et, sillä eihän tapahtumien alusta ole vierähtänyt vielä kuin vasta pari päivää.

Tiivistetysti entinen Skid Row -keulakuva Sebastian Bach syytti showpainija/Fozzy-pomo Chris Jerichoa huulisynkkauksesta. Tämän jälkeen miesten keskinäinen nokittelu eskaloitui siihen pisteeseen, että lauluhaasteet alkoivat sinkoilla ympäriinsä. Jericho antoi oman näytteensä taidoistaan viikonloppuna julkaisemallaan videolla, jolla mies laulaa luikauttaa Skid Row’n Youth Gone Wildin tahtiin.

Blabbermouth tietää kuitenkin kertoa, että Bach ei ollut kuulemastaan erityisen vaikuttunut. Se tuli itse asiassa harvinaisen selväksi miehen maanantaiaamuna julkaisemasta twiitistä.

”Mitä täytyy ihmisen tehdä, jotta hän saisi vastauksen kaikkien aikojen uskomattomimmalta laulajalta?”, mies kirjoittaa nyttemmin jo poistetussa päivityksessään. ”Olen yrittänyt saada vastausta tältä itseäni paljon paremmalta vokalistilta.”

Samassa yhteydessä Bach jakoi kuvakaappauksen Jericholle lähettämistään tekstiviesteistä, joissa ei sanoja juuri säästelty.

”Hei jäbä, olet aivan perseestä! Siisti video. Täysi vitsi.”

”Olet täysin lahjaton mulkku. Tee jotain omaa äläkä kopioi minun juttujani. Huonosti.”

”Laulusi kuulostaa kauhealta. Olisi koko ihmiskunnan etu, jos lopettaisit laulamisen.”

”Onko tämä vielä numerosi, nynny? Otan lauluhaasteesi vastaan, mikäli hyväksyt haasteeni, jossa sinut höyhennetään.”

”Voit uskoa, ettei se tule olemaan kummoinen matsi, ellet sitten tuo mukanasi puhelinluetteloa jolla voit seistä tai jotain, senkin nynnerö.”

”Olet täysi vitsi, en malta odottaa että pääsen potkimaan sinusta paskat pihalle ihan vain huvikseni.”

”Hei pätkä, mikset tekstaa minulle takaisin?”

”Nynny.”

Bach selitteli purkaustaan myöhemmin samaisessa viestipalvelussa.

”En yritä hakata ketään tai vastaavaa. Yritän itse asiassa sanoa, että ehkäpä Chris on oikeassa ja minun tulisi lopettaa livenä laulaminen ja vain keikistellä ympäriinsä taustanauhan pyöriessä, aivan kuten Chris tekee. Olen kyllästynyt yrittämään niin kovasti, sillä se on kuin päänsä seinään hakkaamista.”

Erään fanin todettua, että Bach on ”persläpi”, joka aloitti koko kiistan, laulaja puolustautui vimmaisesti.

”Haista jäbä huilu. Olen käyttänyt koko elämäni lavalla laulamisen opetteluun. Kun joku sitten tulee ja huulisynkkaa taustanauhan päälle, se on perseestä meidän kaikkien muiden kannalta. Jos haluat mennä katsomaan painia, se on ihan okei. Älä kutsu sitä rock and rolliksi.”

Meno jatkui tästä vielä seuraavien twiittien voimin:

https://twitter.com/sebastianbach/status/1285184637749399553

Lisää luettavaa