Vain Amerikassa? Yhdysvaltalainen metalliyhtye peruutti keikkansa, koska ei saanut rahdata pyssyarsenaaliaan konserttipaikalle

18.12.2016 23:29

Yhdysvaltalaisyhtye King 810 päätyi peruuttamaan konserttinsa St. Andrews Hallissa Detroitissa järjestäjien kiellettyä poppoota tuomasta mukanaan kulkevia aseita keikkapaikan tiloihin. Bändi kertoo Facebookissa julkaisemassaan tiedonannossa, että heidän kantamuksensa pengottiin ja heidät tutkittiin heti konserttipaikalle ilmestyttyään. Sama tapahtui myös joka ikinen kerta, kun jäsenistö poistui ja palasi takaisin St. Andrews Hallin tiloihin. Kun yhtye ilmoitti turvallisuusvastaaviensa kantavan mukanaan kättä pidempää, järjestävät eväsivät näiltä kokonaan sisäänpääsyn aseistettuina. Tämä ei enää oikein istunut King 810:n periaatteisiin, joten yhtye päätti perua keikkansa lähes niiltä sijoiltaan.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun King 810 ei ole kyennyt heittämään sovittuja keikkojaan aseiden takia. Vasta viime kuussa paikallinen naapurusto esti orkesterin konsertointiaikeet Chicagossa aseisiin ja ”yhtyeen väkivaltaiseen imagoon” vedoten.

Lisää luettavaa