”Vertaisin sitä jopa Kuolleenmeren kääröihin” – kustantaja väittää omistavansa Mick Jaggerin salatun omaelämäkerran, jonka julkaisemisen Rolling Stonesin managerit haluavat estää

20.2.2017 19:40

Lontoolainen kustantaja väittää omistavansa Mick Jaggerin salatun omaelämäkerran käsikirjoituksen. Kiinnostavan väitetystä käsikirjoituksesta tekee Jaggerin aiemmat väitteet, ettei hänellä ole mitään kiinnostusta kirjoittaa muistelmateosta. Kustantajan mukaan kirja pitää sisällään vähintäänkin mehukkaita paljastuksia.

Lontoolainen kustantaja John Blaken mukaan hänen hallussaan oleva elämäkerran käsikirjoitus kertoo Jaggerin tarinan The Rolling Stonesin perustamisesta vuoteen 1980 asti. Blaken mielestä kyseessä olevan rockmusiikin kannalta erittäin merkittävä kirja.

– Se on erityislaatuinen teos. Vertaisin sitä jopa Kuolleenmeren kääröihin, Blake kommentoi New York Timesille.

Blake kertoo The Spectator -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan tunteneensa Mick Jaggerin ammatillisessa mielessä (Blake työskenteli aiemmin toimittajana) tämän ollessa nuori ja että kirjan käsikirjoitus päätyi hänen haltuunsa heidän yhteisen tuttavansa kautta. Blake sai kirjan käsiinsä noin kolme vuotta sitten ja otti yhteyttä bändin manageriin Joyce Smythiin. Smythin mukaan Jagger ei muistanut omaelämäkerran olemassaoloa ja pyysi kopiota käsikirjoituksesta. Blaken mukaan manageri myönsi kirjan aitouden ja Blake yrittikin saada kuukausien ajan oikeuden kirjan julkaisulle, mutta turhaan.

Blake kertoo säilyttävänsä 75 000 sanan mittaista käsikirjoitusta hyvässä piilossa, sillä Rolling Stonesin managerikoneisto on kieltänyt tätä julkaisemasta kirjaa. Yhtyeen edustajat eivät kuitenkaan ole toistaiseksi kieltäneet tai myöntäneet käsikirjoituksen aitoutta. John Blaken mukaan Mick Jagger on käyttänyt väitetyssä kirjassa apunaan haamukirjailijaa.

– Se on kiivasta, herkullista luettavaa. Aivan kuin lukisi Elvis Presleyn päiväkirjoja ajalta ennen kuin hänestä tuli lihava ja väsynyt akti Vegasissa, Blake kuvailee kirjoittamassaan artikkelissa.

Blaken mukaan Jagger kuvailee kirjassa muun muassa, kuinka osti Stargrovesin historiallisen kartanon ollessaan psykedeelien alaisena, kuinka hän ja bändikaverinsa vaativat kaviaaria ja täytettyjä viiriäisiä backstagelle – vain jättääkseen ne syömättä – sekä kuinka Jagger joi kahdeksan pintillistä vettä ennen esiintymisiä tietäen hikoilevansa ne ulos lavalla. Rolling Stonesin vaaran ja päihteiden täyttämät 1960- ja 1970-luvut tietäen nämä paljastukset ovat todennäköisesti sieltä kesyimmästä päästä.

Jagger on aiemmin väittänyt, ettei hänellä ole mitään kiinnostusta kirjoittaa muistelmia.

– Jos joku haluaa tietää mitä tein vuonna 1965, he voivat mennä Wikipediaan ja katsoa sieltä, Jagger kertoi Hollywood Reporterille vuonna 2014.

Lisää luettavaa