Vexi Salmelle julkaistaan tribuuttilevy, joka sisältää ennen julkaisemattomia lauluja – Tulkitsijoina nimekäs artistikaarti

Pasi Rytkönen

Kaikki projektiin mukaan kysytyt artistit suostuivat ilman muuta ottamaan osaa kunnianosoitukseen.

Syyskuussa tulee kuluneeksi tasan vuosi sanoittajasuuruus Veikko Olavi ”Vexi” Salmen kuolemasta. Legendaa muistetaan samassa kuussa ilmestyvällä tribuuttialbumilla, jonka kappaleet ovat ennen julkaisemattomia Salmen sanoituksia. Niitä tulkitsemaan kutsuttiin mukaan Salmen tavoin hämeenlinnalaislähtöisiä artisteja eikä levyn julkaisusta vastaavan Topi Salmen mukaan yksikään kysytty kieltäytynyt kutsusta.

Mukana ovat Freeman, Paleface, Matti Johannes Koivu, Jyrki Linnankivi aka Jyrki 69, A.P. Sarjanto, Jere Ijäs, Ari ”Selkä” Pulkkinen, Sani, Pekka Tiilikainen sekä Juha Itkonen. Levyn on tuottanut Janne Saksa. Albumin kappalelistan löydät artikkelin lopusta.

”Opiskelin Hämeenlinnan lyseossa 80-luvulla, joten paikkakunnan sanoittajamestaria kunnioittavalle levylle pääseminen on suuri asia. Se, että Vexin aikoinaan kirjoittamista, mutta syystä tai toisesta levyttämättä jääneistä töistä valikoitui minun esitettäväkseni kappale Nahkarotsi, tuntuu vähintäänkin sopivalta”, Jyrki 69 kertoi tribuuttiprojektista Soundissa 5/2021.

Tribuuttilevy sisältää seuraavat kappaleet:

1. Kulkurin kengät – Freeman
2. Ahneus on hyve – Paleface
3. Haluan sen – Matti Johannes Koivu
4. Nahkarotsi – Jyrki Linnankivi
5. Orleansin neitsyt – A.P. Sarjanto
6. Rillutellen ralletellen – Jere Ijäs
7.  Haamu – Selkä Pulkkinen
8. Rakastuin basistiin – Sani
9. Onnentähti – Pekka Tiilikainen
10. Ihmiselämää – Juha Itkonen