”Voisin tosissani satuttaa sinua” – Liam Gallagher ajautui taas rajuun riitaan sosiaalisessa mediassa

6.5.2020 13:08

Liam Gallagherilta ei puutu riitakumppaneita. Laulaja tölvii tietysti veljeään Noelia tämän tästä, mutta mies ei epäröi sivaltaa sanan säilällä muihinkin suuntiin, kun katsoo sen tarpeelliseksi. Viime päivinä Liam on käynyt vääntöä – hivenen yllättäen – Mark Laneganin kanssa, ja jos Laneganilta kysytään, kaksikko voisi hyvin siirtyä sanailusta fyysisen yhteenoton puolelle.

Kaksikolla on yhteistä historiaa kaukaa 1990-luvulta saakka. Vuonna 1996 Laneganin Screaming Trees kiersi Oasisin mukana brittijätin jenkkirundilla, mutta yhtyeiden keulahahmot eivät tulleet toimeen keskenään. Lanegan kertoi hiljattain julkaistuissa muistelmissaan, että Gallagher kuittaili lämmittelijäbändin nimestä heti osapuolten ensikohtaamisessa, jolloin Lanegan kehotti Oasis-tähteä suksimaan helvettiin.

Gallagherin ja Laneganin tora kiristyi jopa siihen pisteeseen, että kaksikko uhosi selvittävänsä välinsä tappelussa. Loppujen lopuksi Gallagher vetäytyi kiertueelta ennen kuin kamppailu ehdittiin käydä, ja Lanegan väittää nyt, että brittimuusikko lähti omille teilleen osaksi sen takia, ettei uskaltanut siirtyä sanoista tekoihin.

”Liam Gallagher on pelkkä poseeraaja, kuin kiusaava lapsi. Ja kuten kaikki kiusaajat, hän on täysi pelkuri”, Lanegan kirjoittaa kirjassaan NME:n mukaan.

Gallagher vastasi toissapäivänä Laneganin avautumiseen Twitterissä. Brittitähti muistaa tilanteen kehittymisen toisin.

”Mark Lanegan, näin minä sen koin. Kysyin bändisi nimeä ja halusin vähän pelleillä kustannuksellasi, joten kutsuin sitä toisella nimellä. Olit kuitenkin tosikko narkkari vailla huumorintajua, joten menit siitä ihan tolaltasi. Pelkkää paskapuhetta, jolla yrität myydä kirjaasi”, Gallagher kirjoittaa.

Lanegan vastasi samalla mitalla. ”Kokaiiniaddiktit ovat narkkareita myös, saatanan typerys, ja vielä tyhmintä lajia. Vieläkin yrität olla kova. Olisin voinut ennen ja voisin nytkin tosissani satuttaa sinua. Anna nyt olla, kusipää, ellet tahdo viimein kokeilla onneasi”, mies tykittelee.

Että sellaista muusikoiden veljellisyyttä tällä kertaa. Laneganin ja Gallagherin viestinvaihdon voi lukea alkuperäisessä muodossaan alapuolelta:

Lisää luettavaa