Von Hertzen Brothers suuntaa syksyllä kiertueelle – ohjelmassa tällä kertaa akustinen setti

29.5.2023 11:20

Von Hertzen Brothers tarjoaa yleisölle syksyllä jotain totutusta poikkeavaa. Veljeslauma nimittäin suuntaa Suomen-kiertueelle, mutta tällä kertaa sähkökitarat jätetään naulaan ja tutut biisin on puettu uudelleen akustiseen muotoon. Tiedotteen mukaan luvassa on tuoreita sovituksia tunnetuista biiseistä, tarinoita kappaleiden taustoista sekä myös harvinaisempia ohjelmanumeroita.

Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin lisäksi kokoonpanossa vaikuttaa tällä kertaa säveltäjä-muusikko Markus Pajakkala. 27. lokakuuta Tampereen G Livelabista käynnistyvä kiertue käsittää Lappeenrannan, Hämeenlinnan, Helsingin, Kouvolan, Tuusulan, Turun ja Porvoon.

”Akustinen kiertue on ollut meidän veljesten pitkäaikainen haave, ja nyt kun edellisen levyn myötä tutustuimme multi-instrumentalisti Markus Pajakkalaan, ajatus kiertueesta sai vihdoin tuulta purjeisiinsa. Odotamme innolla, että pääsemme sovittamaan biisejämme tälle nelikolle ja lupaamme, että setistä löytyy myös yllätyksiä ja harvinaisuuksia”, laulaja-kitaristi Mikko von Hertzen kertoo tiedotteessa.

Uutta musiikkia parhaillaan työstävä Von Hertzen Brothers keikkailee vielä kesällä sähköisesti täydessä bändikokoonpanossaan, johon kuuluvat myös Sami Kuoppamäki ja Robert Engstrand. Syksyn akustisesta kiertueesta saa esimakua Seinäjoen Provinssissa, jossa yhtye esiintyy akkarikeikalla lauantaina 1. heinäkuuta yhdessä kosketinsoittaja Engstrandin kanssa. Tapahtumapaikkana on Soundi-lava, joten sinne vain mukaan!

Syyskiertueen päivämäärät on listattu alle. Pääsyliput tulevat myyntiin kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa tiistaina 30. toukokuuta.
27.10. Tampere, G Livelab
28.10. Lappeenranta, Nuijamies
3.11. Hämeenlinna, Suisto
4.11. Helsinki, Savoy
5.11. Kouvola, Pato Areena
9.11. Tuusula, Krapin Paja
10.11. Turku, Teatro
15.11. Porvoo, Taidetehdas
16.11. Espoo Sellosali

Lisää luettavaa