Vuoden kovin ja/tai erikoisin keikka on tässä: Klamydia kaupunginorkesterin kanssa!

Eläkeläisten ja Kuopion kaupunginorkesterin Humpfonia-keikat olivat mahtavia kokemuksia, eikä yhtään vähempää kannata odottaa, kun Klamydia ja Vaasan kaupunginorkesteri esittävät Punksinfonian kaksi kertaa. Paikkana toimii Vaasan kaupungintalo ja konsertit tapahtuvat torstaina 16. huhtikuuta sekä perjantaina 17. huhtikuuta.

– Kaupunginorkesterin kanssa heitettävä keikkakaksikko on kyllä mielenkiintoinen juttu! Odotan todella suurella innolla, mitä se tuo tullessaan. Meininki tulee olemaan semmoista, että orkesteri musisoi biiseissä koko ajan mukana, eikä vain korosta tiettyjä kohtia. Saadaan kuulostamaan ohjelmisto tosi massiiviselta. Mukaan on valittu muutama harvinaisempikin veto, mitä ei Klamydian livekeikoilla ole koskaan ennen kuultu, sanoo laulaja Vesa Jokinen.

Ensi kesänä Klamydia aikoo pitää lomaa – ensimmäisensä 27 vuoteen! Luvassa on ainoastaan yksi keikka, joka tapahtuu Seinäjoen Vauhtiajot -tapahtumassa heinäkuussa. Taustalla kuitenkin tapahtuu koko ajan:

– Klamydian seuraava lätty on täyttä häkää työn alla ja biisejä väsätään koko ajan. Tällä hetkellä uusia aihioita on noin 25-30, mutta vielä tehdään lisää, että onpahan ainakin sitten mistä valita. Julkaisuajankohdaksi on kaavailtu syksyä 2016. Treenataan taas biisit kunnolla, puristetaan ne tiukkaan Klamydia-pakettiin ja mennään rykäisemään studioon. Kenellekään ei liene yllätys, että linjassa ei tapahdu muutoksia, Jokinen hymyilee.

Kuluva kevät puolestaan huipentuu Klamydian ja Vaasan Sportin kevätristeilyllä Viking Gracella 25.huhtikuuta.

– Sport pärjäsi mielestäni Liigassa erittäin hyvin, vaikka jumboksi jäikin. Eipä tepsit ja pelsut kauaksi päässeet. Jokainen liigajoukkue joutui pelaamaan Sportin kanssa tosissaan, ja monet saivat montakin kertaa takkiinsa. Loppukaudesta kukaan ei enää nauranut vaan Sportia pidettiin tasavertaisena vastuksena. Eli suomeksi sanottuna: Sport saavutti liigauskottavuuden.