Yhteistyöstään David Bowien kanssa tunnetuksi tullut kitaristi John Hutchinson on kuollut

Hutchinson oli mukana kolmessa eri kokoonpanossa Bowien kanssa.
26.7.2021 19:18

David Bowien kanssa yhteistyötä tämän uran alkuvaiheessa tehnyt muusikko ja kitaristi John Hutchinson menehtyi sunnuntaina 25. heinäkuuta pitkän sairauden uuvuttamana. Asiasta kerrottiin Bowien virallisissa some-kanavissa.

Jazzkitaristi John ”Hutch” Hutchinson aloitti musiikkiuransa 1960-luvulla The Tennesseans- ja The Dave Kirby Five -yhtyeissä sekä tekemällä akustisia soolokeikkoja. Hutchinson asui myös hetken Göteborgissa ja oli mukana suositussa The Apaches -yhtyeessä. Vuonna 1966 hän palasi Englantiin ja soitti David Bowien taustalla The Buzz -yhtyeen kanssa. Bowie ja Hutchinson ystävystyivät ja alkoivat tehdä myöhemmin kappaleita yhdessä – tänä aikana syntyi muun muassa Space Oddity, jonka demon kaksikko äänitti vuonna 1969. Demoversio oli mukana samana vuonna tehdyllä, mutta vasta vuonna 1984 päivänvalon nähneellä Love You till Tuesday -promootioelokuvan soundtrackilla ja se julkaistiin myöhemmin David Bowie -levyn vuoden 2009 uusintapainoksen bonuksena.

Hutchinsonin ja Bowien tiet erkanivat, kunnes vuonna 1973 Bowie kutsui kitaristin mukaan Aladdin Sane -albuminsa kiertueelle. Hutchinson soitti 12-kielistä kitaraa Bowien Spiders From Mars -taustayhtyeessä näiden kiertäessä Yhdysvalloissa, Japanissa ja Isossa-Britanniassa. Hutchinson on myös mukana Ziggy Stardust And The Spiders From Mars -dokumentti- ja konserttielokuvassa.

Spiders From Marsin hajottua Hutchinson jatkoi soolokeikkojen tekemistä ja soitti myös perustamassaan Hutch And It’s Easy -yhtyeessä. Hutchinson oli myös mukana American Echoes -yhtyeessä, jonka Ooh Las Vegas -singlestä tuli pieni hitti vuonna 1979.

1980-luvusta eteenpäin Hutchinson työskenteli öljyteollisuudessa soittaen silloin tällöin keikkoja jazzorkesterinsa kanssa. Vuonna 2014 hän julkaisi muistelmateoksen Bowie & Hutch.

Lisää luettavaa