”Yhtenä iltana Dave pimahti täysin” – Ex-Van Halen -solisti Sammy Hagar muistelee David Lee Rothin kanssa tekemäänsä yhteisrundia

AOP

Van Halen -laulajat Sammy Hagar ja David Lee Roth eivät välttämättä edelleenkään ole ylimpiä ystäviä, mutta vuosikymmenten ajan miesten ajateltiin olleen katkeria verivihollisia. Hagarin mukaan miesten viileitä välejä on kuitenkin vahvasti paisuteltu julkisuudessa. Vuonna 2002, herrojen kiertäessä yhteisellä Song For Song, the Heavyweight Champs of Rock and Roll -rundilla, kaikki ei kuitenkaan sujunut aivan täydellisessä harmoniassa.

”Sitä paisuteltiin suuresti”, mies kommentoi Classic Rockille Rothin ja itsensä välistä ”kilpailuasetelmaa”. ”Ei ollut mitään vihamielisyyksiä. Noh, yksi hullu juttu sattui Raleighssa, Carolinassa, kun Dave pimahti… vuorottelimme tuolloin pääsesiintyjän paikkaa. Davella meni paljon paremmin kun hän avasi show’n. Minulla oli [Van Halen -basisti] Michael Anthony bändissäni ja soitimme neljä tai viisi Van Halen -biisiä… Dave teki kaikki vuosien 1983 ja -84 juttunsa huivien ja muiden kanssa. Meihin verrattuna se oli kuin karaokebändi. Hän oli pääesiintyjänä ollessaan huonolla tuulella, sillä meidän jälkeemme oli mahdoton esiintyä.”

Tilanne kärjistyi, kun Roth oli astelemassa Raleighissa lavalle Hagarin jälkeen. ”Hän oli kävelemässä lavalle täysissä tamineissa, kun rumpalini [oletettavasti David Lauser] sanoi: ’Kuis kulkee, hyvät naiset…’ hänen oli tarkoitus lisätä ’…ja herrat’, mutta se oli liian myöhäistä”, Hagar muistelee. ”Dave pimahti täysin: ’Haista vittu, vitun runkkari!’ Hänen henkivartijansa alkoivat töniä jengiä ympäriinsä. Minä tulin pukuhuoneestani pelkkään pyyhkeeseen verhoutuneena, ja olin että ’Helkkari Dave, sinun täytyy rauhoittua ja vetää hyvä show.'”

”Niinpä he rakensivat esteen välillemme”, mies jatkaa. ”Mutta asiaa kyllä paisuteltiin. Dave ja minä emme vihaa toisiamme. Jos näkisimme toisemme, halaisimme ja tarjoaisimme toisillemme drinkit. En tiedä kuinka kauan halaisimme, mutta halaisimme silti.”