Alakuloisia uutisia kantautuu kotimaan metallikentältä: Doom metal -yhtye Kuolemanlaakso ilmoittaa lopettavansa toimintansa. Syyksi mainitaan motivaation ja ajan puute, logistiset ongelmat sekä turhautuminen musiikkibisnekseen. Harmillinen juttu.
Vuonna 2010 perustettu orkesteri kertoo tiedotteessaan olevansa ylpeä kaikista aikaansaannoksistaan, joihin kuuluu neljä albumia ja kaksi ep:tä. Yhtyeen jäsenet ovat kuitenkin levittäytyneet pitkin Suomea, mikä aiheuttaa vaikeuksia käytännön järjestelyihin.
”Bänditoiminnassa ei pitäisi olla kysymys Whatsapp-ryhmistä, Dropboxista ja mp3-lähetyksistä. Sen pitäisi olla yhdessäoloa, jamittelua, luomista ja yksikkönä toimimista”, Kuolemanlaakso kirjoittaa ja jatkaa oletettavasti yhtyeen sidosryhmiin viitaten:
”Kun annetut lupaukset osoittautuvat tyhjiksi sanoiksi ja kaikki innostus sammutetaan toistuvasti, se herättää raivoa, turhautumista ja katkeruutta. Ja kun elämäsi intohimo alkaa ottaa enemmän kuin antaa, on aika siirtyä eteenpäin ja tehdä jotain muuta. Niinpä Kuolemanlaakso jatkaa vastedes vanhojen kärttyisten ukkojen juopotteluseurana, joka kokoontuu aina välillä mutisemaan jotain elämän absurdiudesta ja vilkuilemaan ohikulkijoita epäluuloisesti.”
Kuolemanlaakson jäsenet jatkavat musisoimista Swallow the Sunissa (Mikko Kotamäki), The Ghoulstarsissa (Markus Laakso ja Toni Ronkainen) sekä Rootbrainissa (Tuomo Räisänen ja Toni Ronkainen). Petteri Ruotsalainen keskittyy valokuvaamiseen ja kuvataiteeseen. Lue yhtyeen alkuperäinen tiedotus alta: