1990-luvun lopulta melodista death metalin loisketta tarjoillut Kalmah julkaisee suonsilmäkkeissä kastetun Palo-pitkäsoittonsa 6. huhtikuuta.
Nythän on niin, että Soundin maaseutukonttorissa digataan laulajakitaristi Antti Kokon vastauksia yli kaiken. Ensimmäinen kysymys liittyi orkesterin uuden levyn otsikkoon.
– Nimiä mietittiin jonku aikaa ja siellä oli jotain vaihtoehtoja, mutta aika pian löyty Palo. Siinä kuvastuu tietenki paikallista ja suomalaista perinteistä paikannimistöä eli Palovaaraa ja Palojärveä. Nimi viiittaa myös uudistumisen ja uudistamiseen. Jos ennen oli mettäpaloja ja metät uudistui luonnollisesti, niin nyt polttajan virkaa hoitaa mehtätalous, johon myös levyn kannessa viitataan. Eli käytännössä tuo ylenpalttinen metän raiskaus pistää mettämiestä ahistamaan. Ruottissa mettä kasvaa ilman ojia, mutta täällä näköjään pitää vieläki vetää hommat ihan mullikolle.
Kovina eränkävijöinä tunnetut Kalmah-miekkoset pohtivat ”omaa elämäntapaansa” myös uudella albumilla. Esimerkiksi The Stalker -kappaleen sanoma pistää miettimään.
– Biisissä on tuntemuksia kyttikopista, kun on istunut siellä viikon jokaisena yönä ja kettu vihdoin tulee. Ammut sen ja hetkellisen onnistumisen jälkeen on tappanutkin jotain peruuttamatonta myös itsestään. Taustalla pohditaan metsästyksen etiikkaa.
– Blood Ran Cold taas on kertomus parin viikon ryykelin jälkeisestä tilasta, kun ei kerta kaikkiaan pysty olemaan. Pakko on sinnikoija, kun on omasta tahdostaan sortunut kuninkaan viettelyksiin. Deluusiot ovat vallanneet mielen ja liikutaan rajatilassa. Jakomielitauti ei tule yksin.
Armoitettuna livebändinä tunnetun Kalmahin voi katsastaa 20.4. Oulun Hevimestassa, 21.4. Vaasan WS Arenalla, 27.4. Tampereen Yo-talolla ja 28.4. Helsingin Nosturissa. Takavuosiltakin löytyy toki tarinoita.
– Oltiin Kanadassa ekalla turneella. Montrealissa oli hieno teatteri, joka oli loppuunmyyty. Muistaakseni joku 800 hengen vetonen mesta. Siellä oli kyllä meno katossa. Erikoisen hommasta teki, kun piti yleisön läpi mennä lavalle ja takasi ja siinä oli parikymmentä hormoonilla pumpattua pokea tekemässä kujaa mennen tullen.
– Toisen kerran vedettiin Sloveniassa festareilla, jonka nimiä en muista. Siellä promoottori tykkäsi ilmeisesti bändin menosta kovasti, kun meillä oli slotti päälavalla juuri ennen Slayeriä. Siinä sitä sitte Pudasjärven poika veteli tunnin nopiasti ja päin persausta. Lössiä oli niin pirusti ja meno loistava.
– Muistuu mieleen myös pari alkuaikojen vetoa. Ensinnäkin Pudasjärvellä oli joku katselmus, jonne tuli lopulta 6 maksanutta kahtojaa. Toinen hauska tapaus oli Oulussa muistaakseni Vanha Werneri -nimisessä mestassa. Sillonen basisti oli jo aika vanha kaveri ja mies jännitti niin perkeleesti. Sovittuun stage-aikaan oli kymmenen minuuttia ja mies nykäsi mehutonkallisen kotiviiniä, otti basson kouraan ja rynni lavalle. Ei siinä auttanu ku hiihtää äkkiä perässä ja alakaa voiteleen.
23. maaliskuuta ilmestyvästä Soundista löytyy lisää Kalmah-asiaa!
Sitä odotellessa:
