Sepulturaa – sellaisena kuin minä sen miellän – ei ole ollut enää kymmeneen vuoteen. Vaikka laulajan tontille löytyikin varsin vakuuttavan näköinen ja kuuloinen kaveri, ei itse yhtye ole Max Calaveran lähdön jälkeen saanut aikaiseksi oikein mitään mainitsemisen arvoista. Suurin mielenkiintoni Derrick Greenin aikaisista levyistä kohdistuukin juuri Dante XXI:een, ja sekin vain siksi, että jotkut hätäiset ehtivät jo puhua ”paluusta juurille”.
Ei sentään. Toki levy on kokonaisuudessaan aiempia thrash-vetoisempi, mutta varsinaiset nostalgiatripit jäävät silti hetkellisiksi. Siinä missä Fighting Onin elähtänyt Celtic Frost -pastissi on 2000-luvun Sepulturan esittämänä lähinnä vaivaannuttava, Dark Wood Of Error- ja Convicted In Life -kappaleisiin retrohenkinen riffittely tuokin yllättäen sitä terää, jota Sepulturan tuotannossa ei vuosikausiin ole ollut.
Kokonaisuuden puolesta yhtye pitäytyy ratkaisuissa, jotka sopivat yhtälailla Greenin äänelle kuin nykypäiväänkin. Levyn jaksaa hyvin kuunnella alusta loppuun, ja muun muassa sinne tänne ripotellut torvet tuovat eloa muuten kuivahkoihin sovituksiin. Selloista en toki menisi suorilta sanomaan samaa.
Ei ole kysymystäkään siitä, etteikö kyseessä olisi ”uuden” Sepulturan tähän mennessä paras levy. Sinänsä osuvaa, että kaikki aikaisemmatkin ovat olleet, mutta nyt käsillä on sentään jotain, mitä kehtaa pitää levyhyllyssään.
