Artisti: PMMP

Ruisrockissa juhli peräti 71000 ihmistä

Tänä kesänä on kuulunut myös ikäviä uutisia festivaalien kävijämääristä, mutta aurinkoisessa Turussa 5.-7. heinäkuuta järjestetty Ruisrock ei joutunut painimaan yleisökadon kanssa. Ei sinne päinkään.Festivaalin tavoitteena oli nimittäin kerätä Ruissaloon noin kuusikymmentätuhatta vierasta, mutta paikalle saapuikin lopulta noin 71000 juhlijaa. Perjantaina Ruisrockissa vieraili 18000 musiikin ystävää, lauantai houkutteli paikalle 29000 kävijää ja sunnuntainakin päästiin kahteenkymmeneenneljään tuhanteen.Ruisrockin bändit onnistuivat kautta linjan. Muun muassa…

PMMP ilmoitti viimeiset keikkansa – katso uusi kuva

Lauantaina 29. kesäkuuta mainion keikan Riihimäkirockissa heittänyt PMMP on paljastanut viimeisten keikkojensa aikataulun. Yhtyeen vuosikymmenen mittainen taivalhan päättyy – ainakin toistaiseksi – lokakuussa. Kiertue etenee näillä näkymin seuraavasti, mutta lisäyksiä on myös luvassa:11.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo12.10. Tampere, Tampere-Live 201317.10. Jyväskylä, Lutakko18.10. Oulu, Teatria19.10. Joensuu, Joensuu Areena20.10. Lahti, Sibelius-talo24.10. Turku, LogomoPMMP:n viimeinen levy Matkalaulu puolestaan ilmestyy 20. syyskuuta. Albumi sisältää uusia…

Pussy Riot vierailee huomenna PMMP:n keikalla

Viime vuonna Putinin vastaisella protestilla ja siitä seuranneella vankeustuomiollaan maailmalla kohua aiheuttaneen Pussy Riot -ryhmän jäseniä on saapunut vieraaksi Helsingissä parhaillaan käynnissä olevaan Maailma kylässä -tapahtumaan. Naisten vierailuohjelmaan kuuluu muun muassa esiintyminen huomisella PMMP-keikalla Kaisaniemen puistossa.Helsingin Sanomien uutisen mukaan Suomeen saapuvat kaksi naista käyttävät salanimiä Puck ja Headlight. Turvallisuussyistä naisten henkilöllisyyksiä tai vierailun kestoa ei kerrota, ja he myös esiintyvät julkisuudessa maskeissa.Pussy…