Artisti: Sini Sabotage

Michael Monroe, Chisu ja kymmenet muut suomalaisartistit mukana vetoamassa EU-komissioon suurempien Youtube-korvausten toivossa

Helsingin Sanomat raportoi satojen eurooppalaisten musiikkiartistien allekirjoittaneen Euroopan komissiolle ja sen presidentti Jean Claude-Junckerille osoitetun vetoomuksen, jolla taiteilijat vaativat musiikkinsa levittäjiltä aiempaa suurempia tekijänoikeuskorvauksia. Erityisesti Youtube on kaikessa suosiossaan ja merkittävyydessään allekirjoittaneiden tähtäimessä, mutta myös Soundcloud, Spotify ja Apple Music aiheuttavat artisteille päänvaivaa.

Mitä ihmettä: Jouni Hynynen on mm. Jonna Tervomaan, Sini Sabotagen, Nylon Beatin ja Aikakoneen hittien taustalla?

Jouni ”Rakkauden freelancer” Hynynen saattaa vaikuttaa Suomen popmusiikki-skenessä laaja-alaisemmin kuin me itse asiassa tiesimmekään. Nythän on nimittäin niin, että ”Rock-Suomi Top Secret” kertoo meille miehen lymyilevän lukuisten tunnettujen hittibiisien taustalla.Metallinkatkuisen ehdottomuuden sanansaattajan ystäville saattaa tulla yllätyksenä, että ”Hynynen on jo toistakymmentä vuotta ollut todellinen hittimaakareiden luottomies ja suomalaisen poptuotannon käytetyin demolaulaja”. – Jounin soundihan on sellainen mahtavan…

Ranger ja muita kovia tulokkaita saapuu Seinäjoen MARS-festarille

Ranger on ihan pirun kova bändi, kuten hyvin tiedätte. Ja jos ette tiedä niin kuunnelkaa tuosta alta. Siksipä Ranger valikoitui Soundin kummibändiksi Seinäjoella tammikuun lopussa järjestettävään MARS-tapahtumaan.Muista tapahtuman kuraattoreina toimivista musamedioista Rumba valitsi erinomaisen Hopeajärven, Inferno mestarillisen Valonielu-albumin tehneen Oranssi Pazuzun ja Rosvot-blogisivusto mainion indierock-yhtye The Reed Fagsin. MARSin omaksi suosikiksi valikoitui Mikko Joensuu. Kova kattaus.Eikä siinä edes vielä kaikki. 29.1.-1.2.2014 järjestettävä MARS-tapahtuma…