Kirjoittaja: Anssi Eriksson

Ted Nugent tykittää: Donald Trump on johtaja, jonka Amerikka tarvitsee ja Princen kuolema oli säälittävä tapaus

Rock Music Star haastatteli värikkäistä lausunnoistaan tunnettua veteraanirokkari Ted Nugentia aiemmin tällä viikolla ja juttutuokion puheenaiheisiin lukeutuivat muun muassa Yhdysvaltain presidenttikilpa ja Gene Simmonsin Prince-kommentit. Kuten odottaa saattaa, vanhalta villimieheltä löytyi herkimpiä huimaavaa lauottavaa molemmista.

Nyt ei mennyt The 69 Eyes -keikka ihan putkeen – vihaiset fanit vaativat rahojaan takaisin Facebookissa

Pitkänlinjan kotimainen goottirock-poppoo The 69 Eyes esiintyi eilen Oulun Hevimestassa, mutta Facebookissa syntyneen äläkän perusteella keikka ei mennyt aivan kaikkien suunnitelmien mukaan. Paikalla olleiden raporttien mukaan yhtye näet astui lauteille rapiat puolitoista tuntia myöhässä ja nokkamies Jyrki 69:kin jätti leikin kesken ennen konsertin päättymistä, varsin kyseenalaisena pidetyn laulusuorituksen jälkeen.

Aerosmith tiedottaa: ”Huhut, joiden mukaan olisimme etsimässä uutta laulajaa eivät pidä paikkaansa”

Aerosmith on päättänyt puuttua viime aikoina valtoimenaan velloneisiin huhuihin, joiden mukaan yhtye olisi harkitsemassa keikkailua ilman alkuperäissolisti Steven Tyleria. Rolling Stone kertookin bändin julkaisseen nyt asian tiimoilta tiedotteen, jolla kitaristi Joe Perry toteaa muun muassa seuraavaa: ”Huhut, joiden mukaan olisimme etsimässä uutta laulajaa eivät pidä paikkaansa –– me kaikki viisi puhuimme juuri puhelimessa kuinka innoissamme olemme Etelä-Amerikkaan ja Mexico Cityyn lähdöstä.” Aerosmithin on määrä aloittaa kiertue Latinalaisessa Amerikassa…