Olen aivan paska kotikitaristi, enkä osaa juuri mitään. Se ei silti lainkaan lannista minua, vaan tykkään skulata skittaa ja omistan alati vaihtuvan määrän erilaisia kitaroita.
Slidekitara on aina kiinnostanut minua, vaikka se on aivan erityisen vaikeaa. Sain slidehommista edes hieman kiinni, kun älysin virittää kitarani normivirettä ylemmäs A- tai E-duuriin. Slidekitaraa ja stilikaa eli steel kitaraa ei muuten pidä lainkaan sekoittaa toisiinsa, koska ne ovat täysin eri soittimia. Suomen paras slidekitaristi on muuten Esa Kuloniemi ja maailman paras Sonny Landreth. Olli Haavisto on nero stilikan varressa.
Mene jo asiaan plösö! Ostin jokin aika sitten ihan huvikseni halvan käytetyn Danelectro DC 59 -sähkökitaran, koska tiesin, että se soveltuu hyvin slidesoittoon lipstick-mikrofoneineen ja purevine alumiinisatuloineen. Sain ritsan hyviin säätöihin, mutta kielten korkeus suhteessa otelautaan jäi hieman liian matalaksi. Slideputki tuppasi kolisemaan nauhoihin.
Löysin kaupasta nerokkaan lisäjudanssin slidesoittoon: Göldo Asnut -lisäsatulan, jolla voi helposti korottaa kieliä. Tosin on pakko myöntää, että olin aluksi hieman hämmentynyt, kun lisäsatula oli merkittävästi kitaran satulaa ja otelautaa leveämpi, jolloin kielet kulkivat otelaudan reunojen yli. Sitten jumankauta tajusin, että sehän on juurikin homman clou! Kielten levityksellä tai hajotuksella on helpompi soittaa eli kiitoradalla on tilaa kauhoa. Kielten uuteen leveyteen ja korkeuteen tottui yllättävän nopsaa. Asnut on huippuli morjes ja hintaa on vain 4 euroa sekä 90 senttiä.
Nyt yritän psyykata itseäni veuhkuissani diiliin paholaisen kanssa saadakseni paremmat kitarataidot: ”Sä oot kuule hemmo nyt just niissä liikennevaloissa, joista Robert Johnson lauloi silloin joskus, kun blues oli rajua ja kuumaa. Sun pitää kuunnella mitä ne gimmat sanoo sun pään sisällä ja toimia sen mukaan!”
Hemmo! Päivärinne!
Soundin virallinen kamarunkkari