Tuumailuja | Kokemuksella veivaamista ja ronskia spontaaniutta

The Expectedin jäsenistöllä on kokemusta rokkimusan veivaamisesta, vaikka kirkkaimmat parrasvalot ovat heitä välttäneetkin. Varsinaisesti trendibarometrin kärkisijoilla ei keikuta vieläkään, mutta musa on ajattomuudessaan vastustamatonta. Ryhdikkäästi kitaroita korostava yhtye painottaa melodioita, stemmoja ja muita tarttuvan popin tehokeinoja valloittavasti. Nothing Action on melko lailla täydellinen popkappale. Bändin itse mainitsemista verrokeista voi ensimmäisten joukosta poimia Kinksin ja Atomic Swingin. Neljän kappaleen Radio Night -ep taitaa olla saatavilla toistaiseksi vain digitaalisesti.

Kovin toisenlaiseen ilmaisuun luottaa joensuulainen Night Lives, jonka Divider-ep:tä on tiedetty jossain piireissä jo odottaakin. Minijulkaisun neljä raitaa eivät ole tarttuvimpia mahdollisia, mutta jylhää kulmaa niihin on louhittu kiitettävällä antaumuksella. Hardcorempi laita lanaa kuin Refused tai edesmennyt Endstand konsanaan, välillä himmaillaan yllättävänkin kylmissä postrock- ja jopa emo-tunnelmissa. Kunnianhimo ja vahva visio bändin toiminnasta ainakin välittyy. Näistä tuikeista musikanteista kuulemme varmasti vielä.

Monilta saattoi Euroviisu-huumassa unohtua, että joillekin Pertti Kurikan Nimipäivissä on kyse myös musiikista. Hyvänä muistutuksena tuleekin nyt napakka split-julkaisu, jossa bändi on ehkä tiukimmin sidoksissa alkuperäisen suomipunkin juuriin. Kolme kappaletta ovat avoime rehellisiä ja ärtsyjä kannanottoja ja mahdollisesti jopa vahvinta bändin tuotantoa. Kaksitoistatuumaisen toisella puolella Suomen ystävä Paul Caporinon M.O.T.O. hurmaa jälleen taitavalla powerpop-vaikutteisilla sävelmillään. Kireimmissäkin ralleissa hyvä mieli on taas taattu.

Custodyn veijarit ovat ehtineet olla monessa mukana, joten ysärivaikutteinen punkpop/emo on heillä varmasti jo selkärangassa. Tyylikkäällä seiskatuumaisella tuore yhtye esittää varastoistaan kaksi edustavaa yksilöä, joka palauttaa mieliin niin Mega City Fourin kulta-ajat kuin genrensä voimakkaimman tulemisen ajalta, jolloin emo ei tarkoittanut väärinpäin kammattua tukkaa. Erityisesti b-puolen Miles Apart jaksaa ihastuttaa kuuntelusta toiseen.

Kuikka & Kyöpelinvuoren kundit kuulostaa pahaenteisen humoristiselta viritykseltä, mutta spontaanisti syntynyt seiskatuumainen on hyvinkin kelpoa punkbluesia. Vaikka instrumentaatio onkin bluesista tutun maltillinen huuliharppuineen kaikkineen, nojaa rohisevaääninen solisti-Kuikka itse enemmän punkin suuntaan. Ronski ja siloittelematon asenne tekee vaikutuksen. Bändi on kuin tällä palstalla aiemmin noteeratun Pelkkä Pirttisen huonotapainen serkku.

Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 1/2016


Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere.