Soundi-cd: 35 vuotta – 36 biisiä

16.12.2009 09:15
Perinteisesti on joulukuun numeromme mukana ilmestynyt cd-levyllinen hyvää suomalaista musiikkia. Nyt, Soundin 35-vuotisen taipaleen kunniaksi, tehtiinkin kaksi levyä. Joka toisen lehden mukaan on sujautettu ROCK-levy ja joka toisen HEAVY-levy.

Perinteisesti on joulukuun numeromme mukana ilmestynyt cd-levyllinen hyvää suomalaista musiikkia. Nyt, Soundin 35-vuotisen taipaleen kunniaksi, tehtiinkin kaksi levyä. Joka toisen lehden mukaan on sujautettu ROCK-levy ja joka toisen HEAVY-levy.


KAIKKIALTA PAITSI EI R-KIOSKEISTA!

Peer Günt: I Play It Cool
”Biisi tehtiin 2008 kun Bush kertoi puolitotuuksia ja kokovalheita touhuistaan tiedotusvälineissä. Luulin että aika ajoi piisin ohi, mutta onneksi meidän omat hallituksen peräpukamat alkoi sekoilla samalla tavoin kotimaan mediassa ja teki piisin taas ajankohtaiseksi.” (T. Nikki). Syyskuussa 2009 ilmestyneeltä albumilta Buck The Odds.

  Lapko:
I Shot The Sheriff

”Tiivistää Lapkon olemuksen tiukkaan kolmeen minuuttiin, uhmakasta soittoa kipeänkuulailla
melodioilla.” (Ville Malja). Maaliskuussa 2010 julkaistavan Lapkon neljännen kokopitkän avaussingle.
Biisin komea video nähtävillä yhtyeen MySpace-sivuilla.

Kotiteollisuus: Loveen langennut
”Ukonhauta -levyn herkempää puolta. Tuoksahtaa kauppahallille. Tekstin idea on varastettu Eppujen Rakastavaiset -kappaleesta, a-osan sointukierto taas Rasmuksen Liquidista. Ehkä tässä on jotain sävyjä meidän Tämän taivaan alla -biisistä myös. Siinä taas on sävyjä Leevi and the Leavingsin Toteemipaalusta, joka puolestaan on kopio… Mutta yhtä kaikki, toimii keikoillakin. Varsinkin nyt, kun olen oppinut 9 kuukauden harjoittelun jälkeen laulamaan kertosäkeen edes suunnilleen oikeasta kohdasta.” (Jouni Hynynen)

Viikate: Kuu kaakon yllä
”Teksti ryöpsähti rinnuksille otsikon valjettua. Omasta mielestä onnistunein henkilökohtaisesta elämänkatsomuksesta ja kotiseudun ajattelumaailmasta kertova virkekokonaisuus. Siis tähän mennessä.” (Kaarle Viikate). Viikatteen samannimiseltä, kahdeksannelta studioalbumilta.

Eppu Normaali: Kiistän kaiken (live)
”The 100 Clubin lavalla tuoksuivat Keith Richards, Eric Clapton ja Jeff Beck. Huh.” (Juha Torvinen)
Albumilta Klubiotteella – Lontoo 11.3.2009. Eppu Normaali teki vuodenvaihteen 2008–09 molemmin puolin klubirundin, jonka jokainen keikka julkaistiin tuplalivenä. Kiertue huipentui Lontooseen, kuululle The 100 Clubille. Kiistän kaiken julkaistiin alunperin Aku ja köyhät pojat -albumilla (1983).

Epilä:
Ajatuspoliisi

”Sain eräänä kesäpäivänä 2006 samanaikaisesti tekstiviestit sekä (kitaristi) Maakolta että (basisti) Kantulta, joissa he hehkuttivat ko. biisin demoa, ja patistivat perustamaan bändiä kanssaan. Kohtalainen radiosoitto tuli puun takaa; siellä kun on kaiken maailman gagoja. Suunnitteilla on käännösversiot ainakin ranskaksi ja kurdiksi.” (Jari Kuusisto). Epilän tammikuussa 2010 julkaistavalta debyyttialbumilta Avohakkuu.

Janne Laurila: Kaikki järjestyy
”Säkeistön melodia oli pyörinyt jaloissa jo monta vuotta, kunnes eräänä iltana tekstiä kirjoittaessani pääsin b-osaan. Noin vain, puolivahingossa. Kappaleen nimi on tainnut tarttua alitajuntaan erään ystäväni keittiön seinässä olevasta ristipistotyöstä.” (Janne Laurila)
Singlepoiminta syksyllä 2009 julkaistulta debyyttialbumilta Kultaisia pisteitä.

Suvi Isotalo: Oi mun tuuleni
”Oi mun tuuleni on valoisa, aamuinen rakkauslaulu. Biisi soljuu rauhallisena alkutahdeista loppuun asti.” (Suvi Isotalo). Ensimmäinen single Suvin alkuvuodesta 2010 julkaistavalta debyytiltä Jollet rakasta.

Haloo Helsinki!: Ei Eerika pääse taivaaseen
Bändin syyskuussa 2009 julkaistulta kakkosalbumilta toinen single Ei Eerika pääse taivaaseen. Käy katsomassa video osoitteessa: www.youtube.com/haloohelsinki.

The Freza: Devil’s Deal
 ”Tää on mun livesuosikki meidän biiseistä, sitä on  mahtava vetää keikoilla, ja myös studiossa saatiin tallennettua oikea tunnelma.” (Viivi). Keväällä 2009 ilmestyneen The Frezan kakkosalbumin Good Night, Sleep Well rokkaavin raita.

Matthau Mikojan: Gypsy Eye
”Berliinissä eräs mustalaisnainen antoi mulle keikan jälkeen sormuksen ja silmää esittävän sytyttimen. Olin siinä sitten tupakalla ja päässä alkoi pyöriä teksti ”gypsy eye lighting up the night…”.” (Matthau Mikojan)
Gypsy Eye on toinen single Matthau Mikojanin albumilta Mania For Life.

Negative: God Likes Your Style
”Tässä on kunnon B-puolirymistys.” (Jonne Aaron)
Negative julkaisi keväällä 2009 B-puolikokoelman God Likes Your Style. Kokoelman nimibiisi on kaikkien aikojen ensimmäinen laulaja Jonne Aaronin Negativelle kirjoittama biisi. Tästä alkoi bändin taival.

The Giant Leap: Best Time Of Your Life
”Tulkaa keikalle tsiigaa miten homma toimii, jännä nähä.” (Sebastian Rejman)
Kakkossinkku keväällä 2010 julkaistavalta yhtyeen toiselta, pitkään odotetulta albumilta. Uusi albumi pitää bändin yhtenä Suomen ahkerimmin keikkailevista ryhmistä vuonna 2010.

Pohjolan Ilmari: Torkkuajastin
”Mulle oli jossain vaiheessa nukkuminen ainoa asia, mistä nautin. Mä en muista, milloin mä tein ton biisin, mutten varmaankaan siinä kyseisessä vaiheessa, koska aika loogisesti ajatellen en tietenkään olis silloin jaksanut kitaraakaan soitella. Tollasia tyyppejä on Suomi takuulla pullollaan. Lauluraidalla on musta kiva fiilis ja itse biisi on tommonen mukava perusjankutus, joka toimii keikalla kuin keikalla.” (Ilmari Pohjola)
Albumilta Enkä mä rakasta ketään.

Manna: Some Girls, Some Boys
”Tämä kappale syntyi spontaanisti ja lennosta soitellessani piano­skaalaa alaspäin ja hyräillessäni mukana. Vahinkolaukaus mutta hyvä sellainen!” (Manna) Löytyy levyltä Songs of Hope and Desire.

Cosmobile: Quiet Town 3’18
”Me ajateltiin tehdä sellainen biisi, joka vois sopia Soundi CD:lle. Se oli ohjenuorana tätä tehdessä.” (Tuomas Palonen). Biisi löytyy Cosmobilen lokakuussa 2009 julkaistulta Making Do -albumilta.

Murmansk: Sweet Trio 5’50
”Älä avaa ovea palavassa talossa.” (Murmansk). Avausraita yhtyeen toiselta, toukokuussa 2009 julkaistulta Eleven Eyes To Shade -pitkäsoitolta.

Snow White’s Poison Bite: She’s A Trendy Designer On Her Wrists
”Kun sävellän tälle bändille biisit, ajattelen vaan sitä omaa juttua. Sitten muut bändin jätkät antaa omia ideoitaan siihen lisäksi ja näin saadaan hyviä kappaleita aikaan. Nyt aika meneekin debyytin tekemiseen.” (Allan Cotterill)
Keväällä 2009 ilmestyneeltä Drama Through Your Stereo -ep:ltä. 

 

 

VAIN R-KIOSKEISTA!

Children of Bodom: Lookin’ Out My Back Door
”Ei ole salaisuus, että poimimme biisin Big Lebowski -leffasta. Mutta olisiko COB muuten päätynyt sitä versioimaan? Paljon mahdollista. Sillä olen kuullut kappaleen ekan kerran himassa ihan natiaisena. Faija diggasi ja kuunteli muun muassa CCR:ää.” (Alexi Laiho)
Children Of Bodomin Lookin’ Out My Backdoor löytyy Skeletons In The Closet -coverlevyltä.

Stratovarius: Higher We Go
”Viime vuosien negatiivisen sävyn jälkeen yritän katsoa hieman positiivisemmin tulevaisuuteen.” (Timo Kotipelto)
Biisi löytyy Stratovariuksen vuonna 2009 julkaistulta Polaris-levyltä.

Amorphis: Silver Bride
”Silver Bride syntyi, kuten monet muutkin Amorphis kappaleet tietyn melodiakulun ympärille.  Kappaleen tekovaiheella oli jo etiäinen siitä että se jää takuuvarmasti päähän pyörimään. Biisin C-osasta muodostui vasta studiossa varsinainen soolo-osa johon saatiin loihdittua vahvaa ”Mike Oldfield” henkistä tunnelmaa.” (Esa Holopainen). Löytyy albumilta Skyforger.

Adamantra: In Triumph
”Kertosäkeessä on jotain kansallislaulumaisuutta, mainitsi joku keikalla. Tiedä siitä sitten.” (Tuomas Nieminen)
In Triumph on singlelohkaisu Adamantran progemetallidebyytiltä Revival.

The 69 Eyes: Dead’n’Gone
”Myrsky nousee San Franciscossa kun Eyssit saapuu paikalle. Mukana perusjengi: Bam Margera, Benji Madden, Ryan Dunn… ainoo järki!” (Jyrki69)
Back In Blood -albumin toinen sinkku, tsekkaa video bändin kotisivuilta.

Doom Unit: Killing Time
”Tämä biisi tehtiin alunperin leffaan. Tällä tuli myös Starba-kisan voitto. Ennemmin laahataan kuin kiilataan -ajatus on tämän kappaleen kantava voima.” (Jape)
Killing Time on peräisin Doom Unitin tuoreelta Cross The Line -debyytiltä, jolla bändi tarjoilee vanhan liiton heavy metalia yhdistettynä moderniin raskaaseen rockiin.

Zero Nine: Totally Stoned
”Let’s get totally stoned today! R&R is the only way! Veteraanirokkareiden ohjelmajulistus kertoo edelleen kaiken bändin asenteesta.” (Kepa Salmi­rinne). Zero Ninen 09.09.09 ilmestyneeltä albumilta IX.

Ensiferum: From Afar
”Luin biisien sävellysvaiheessa kirjaa Planeetta Maan elämä ja kuolema ja näin oudon unen maailmanlopusta ja vaikka se niin kliseinen aihe olikin ajattelin sen suoltaa paperille ja ne upposivat From Afariin kuin peukalo pers…” (Sami Hinkka). From Afar on mukana bändin samannimisellä, syyskuussa julkaistulla albumilla.

iRonica: Dive
”Dive kuvastaa hyvin mistä iRonican musiikissa on kyse. Tarkoitus onkin jatkaa vahvojen melodioiden parissa, ja tehdä jatkossa entistäkin massiivisempia biisijärkäleitä.” (Ville Palin)
Löytyy iRonican kakkosalbumilta Vivere.

Eternal Tears Of Sorrow: Tears of Autumn Rain
”Melankolinen biisi syksyn ja talven rajasta ja sen aiheuttamista tuntemuksista. Sanoja väännettiin biisiin aiheeseen sopivasti mm. metsästysreissulla.” (Altti Veteläinen). Albumilta Children of the Dark Waters.

Celesty: Lord (Of This Kingdom)
”Tämä on tätä miehistä itsetunnon kohotusta… I am the lord of this kingdom, olen taloni herra!” (Jere Luokkamäki)
Lord (Of This Kingdom) löytyy Celestyn maaliskuussa julkaistulta neljänneltä albumilta Vendetta.

Leverage: Wolf and the Moon
”Väänsin tätä biisiä yhteensä viikkojen ajan -08 syystalven pimeinä iltoina. Jotenkin tuo susi-ja-kuu-homma alkoi siinä melodiaa hyräillessä pyöriä mielessä.”(Tuomas Heikkinen). Marraskuussa julkaistu Circus Colossus on Leveragen kolmas albumi ja Wolf And The Moon albumin komea radiosinkku!

Thunderstone: Dirt Metal
”Uuden levyn ensimmäiset biisit sävellettiin kesämökillä noin tuhannen ilojuomapullon voimin. Ruotsalaista laulajaa ei saatu saunaan, mutta tämä biisi oli tarttunut nauhalle kun edellisen illan sumuisia muistikuvia ruvettiin kertaamaan.” (Titus Hjelm)
Löytyy syyskuussa 2009 julkaistulta albumilta Dirt Metal.

Sapattivuosi: Pelon lait
”Tero Alanko kertoi minulle, että All Known Metal Bands -kirjassa ei ole Sapattivuotta. Skandaali!” (Janne Halmkrona). Sapattivuosi -yhtyeen kolmannella albumilla kuullaan Black Sabbathin Dion aikaista tuotantoa. Solistin virkaa hoitaa Marco Hietala. Levyn ensimmäinen singlejulkaisu oli biisi Pelon lait (Neon Knights).

FM2000: Minamina-laulu
”Tää biisihän on kasattu Sebun ja Vepan raakileista. Ittekseen näistä osasista olisi tullut tylsiä biisejä, mut näin ne tuntuivat toimivan. Tää sanoitus syntyi ekana, kun kokeilin Herra Ylpön neuvosta alkaa luomaan tekstiä tyhjästä. 8 tuntia meni ja biisi oli siinä. Teksti toimi vielä seuraavanakin aamuna, joten eikun levylle vaan mukaan.” (Rota). Albumilta Meibi Bus Home.

Korpiklaani: Vodka
”Minulle tulee aina joskus naukkaillessani tarve kirjoittaa biisejä. Kerran juomatouhuja aloitellessani kävi mieleeni kirjoittaa kappale votkanjuonnin hyvistä puolista ja niitähän riittää kuten Vodka-rallissa todeksi kerrotaan. Mitäpä tästä pitempään lätisemään. Kaikkihan sen jo tietävätkin. Olo vahvistuu ja naiset kaunistuu!” (Jonne). Korpiklaanin albumilta Karkelo.

Kalmah: Bullets are Blind
”Seisoin Sarjosuon auteressa haulikko kourassa. Tyhjensin siipien havinaan kalman katkua kaksitoista kaliiberia. Mitä sain? Tuulen pieksämän perseen ja torvisoittoa minä sain. Silloin sen tajusin – Bullets are Blind” (Pekka Kokko). Kalmahin Bullets Are Blind löytyy bändin alkuvuonna 2010 julkaistavalta, vielä nimeämättömältä albumilta.

Swallow The Sun:  New Moon
”Biisihän kertoo polttoitsemurhaa yrittäneen henkilön viimeisistä hetkistä sairaalan vuoteella. Uusikuu paistaa hiljaa verhojen välistä ja teon syy löytyy tietysti naisesta, suomalaista kansallisromantiikkaa parhaimmillaan” (Juha Raivio). Marraskuun alussa julkaistu New Moon-albumi on saanut erinomaisia arvioita ja sitä on kehuttu yhdeksi vuoden parhaimmista metallilevyistä.

Lisää luettavaa