Ensinäytössä Tuohimaa: Uuden alun edessä – Charonista tutun Lauri Tuohimaan päätä ei mitä ilmeisimmin palele

26.1.2018 13:14

Charonin, For My Painin ja Embrazen riveissä aiemmin toiminut Lauri Tuohimaa kulkee nykyään omia polkujaan. Mies kasasi sukunimellään toimivan trio-kokoonpanon, jonka uusi albumi Uuden alun edessä julkaistaan 9. helmikuuta. Levyltä on aiemmin saatu singlemaistiaisia, ja nyt on tuoreen musiikkivideon vuoro.

Albumin nimikappaleen videon kuvauksissa lienee ollut viileät tunnelmat – ainakin kuvauspaikka paksuine lumihankineen kielii sangen jäisestä ilmapiiristä. Kyllä huomaa, että on pohjoisen miehiä asialla. Biisin sanoitukset on muuten tehnyt aiemmin muun muassa Suvi Teräsniskalle ja Janne Leinolle lyriikkaa tehnyt Kati Valjus.

Tuohimaan Facebook-sivujen välityksellä pysyy parhaiten kärryillä yhtyeen tekemisistä. Orkesteri soittaa levynjulkaisukeikkansa 10. helmikuuta Oulun 45 Specialissa.

Lisää luettavaa