Goottipop ei kuole koskaan – haastattelussa syksyisen kauniita ja kolkkoja säveliä esittävä Verhot

25.10.2016 11:09

Vanhaa kunnon romanttista goottipop-asennetta henkivä Verhot julkaisi nimettömän esikoisalbuminsa vuonna 2014, ja nyt seuraa jatkoa. Lokakuussa yhtye esitteli uuden singlen En etsinyt sinua, ja pitempää julkaisua lupaillaan ensi vuodelle. Pidä silmällä orkesterin Facebook-sivua, siellä levyn edistymisestä epäilemättä raportoidaan.

Kysyimme bändiltä uuden singlen tiimoilta pari kysymystä. Kysymyksiin vastasi laulaja-kitaristi-säveltäjä Mikko Pietilä. Kuuntele myös tuore biisi alempaa.

Kertoisitteko hieman En etsinyt sinua -kappaleen synnystä?

”Biisi syntyi muutama vuosi sitten syksyisen haikeissa tunnelmissa, ja siinä on ainakin jossain määrin edustettuna Verhojen molemmat puolet, kauneus ja synkkyys. Säkeistössä uidaan tummissa sävyissä, pelkistetyn vähäeleisesti kohti kuulasta ja kaunista kertosäettä.”

”Tekstin osalta inspiraation lähteenä olivat sellaiset kohtaamiset, joiden jälkeen jäi miettimään niiden syvempää tarkoitusta. Oliko tämä sitä, mitä todella etsin?”

”Biisin lopullisen version soundiin ja tunnelmaan vaikuttivat myös videon kuvaukset syksyisessä Prahassa. Nuo hetket inspiroivat korostamaan biisin tuotannossa yhä enemmän tumman romanttisia ja maalailevia sävyjä.”

Onko vuoden 2016 Suomi vastaanottavainen toimintaympäristö kaltaisellenne goottipop-yhtyeelle?

”On tietysti selvää, ettei edustamamme genre ole tällä hetkellä millään muotoa in. Mutta onneksi innokkaita ja vastaanottavaisia kuulijoita edelleen löytyy. Tässä kohtaa voi hyvin sanoa, että laatu korvaa määrän.”

On tietysti selvää, ettei edustamamme genre ole tällä hetkellä millään muotoa in.
– Mikko Pietilä

Kuinka Roxsy Surowiak päätyi Verhoihin? Miten hän on vaikuttanut soundiinne?

”Roxsyn kanssa tutustuttiin ensin jameissa, ja pyydettiin häntä jossain kohtaa tuuraamaan keikoille. Viime vuodenvaihteessa oli sitten Roxsyn aika liittyä bändin vakituiseen kokoonpanoon.”

”Musiikillisesti Roxsy on tuonut mukanaan tiettyä rouheutta. Hänellä on basistina punktaustaa, mikä sopii sinänsä mainiosti meidän musatyyliin. Tämä ei niinkään vielä kuulu tällä uudella, hyvinkin maalailevalla singlellä, mutta asia on selkeämmin huomattavissa tulevilla julkaisuilla ja tietysti myös livenä.”

”Roxsyn liittyminen bändiin on myös kokonaisvaltaisesti puhaltanut kuvioon uutta positiivista energiaa, hän on erittäin luova ja inspiroiva persoona. Taitavana piirtäjänä hän myös osallistuu tulevaisuudessa visuaalista lahjakkuutta vaativien asioiden, kuten merkkareiden ja levynkansien kuvittamiseen.”

Mikä vanhoista synkän musiikin pioneeribändeistä on vaikuttanut eniten Verhojen soundiin? Miksi?

”Vaikuttajia on luonnollisesti ollut useita, mutta ehkä pysyvimmän jäljen on jättänyt The Cure. Bändin omaleimainen soundi on kiehtonut, ja lisäksi orkesterilta löytyy monipuolinen kattaus vaikuttavia biisejä. Hitaiden synkistelyjen lisäksi on myös mainioita pop-renkutuksia, ja yleensäkin hienoja melodioita sekä lyyrisiä oivalluksia. Näitä elementtejä toivoisimme löytyvän myös Verhojen tuotannosta.”

Mitä mieltä olitte taannoisesta The Curen keikasta Hartwall-areenalla?

”Se oli hieno ilta! Robert Smithin ääni toimi loistavasti, ja maestro näytti muutenkin olevan hyvällä tuulella ja todella nauttivan esiintymisestä. Toki kolmetuntisesta keikasta huolimatta jäi monia hyvinkin mieluisia biisejä kuulematta, ja joitain ei-niin-kiinnostavia biisejä oli valittu settiin. Joka tapauksessa kokonaisuus oli toimiva ja sisälsi useita timanttisia hetkiä, ehkä päällimmäisenä näistä jäi mieleen Pictures of You -biisin maaginen tunnelma.”

Oletteko suunnitelleet ensi vuonna julkaistavaa albumianne jo pitkälle? Millainen siitä tulee?

”Meille on kertynyt aika paljon uutta materiaalia, tällä hetkellä käydään läpi demoja ja valitaan biisejä hiottavaksi albumia varten. Joka tapauksessa jo tässä vaiheessa on selvää, että luvassa on monipuolinen albumikokonaisuus. Hitaiden ja tummanpuhuvien fiilistelyjen lisäksi albumilta tulee löytymään myös keveämpiä pop-ralleja, toki nekin Verhoille ominaisella tummalla pohjavireellä maustettuna.”

Lisää luettavaa