”Haistakaa paska jos ei kiinnosta!” Muusikoiden ajatuksia Green Dayn tripla-albumista

Green Day julkaisee kolme studioalbumia kuudentoista viikon aikana. Kaikkiaan uutta materiaalia saapuu 37 kappaleen ja yli kahden tunnin verran. Soundi kysyi suomalaismuusikoiden ajatuksia tästä hurjasta konseptista.




Mikko Von Hertzen / Von Hertzen Brothers:


– Jos puolitoista vuotta kirjoittaa ja viettää vielä sata päivää studiossa niin onhan tuollainen setti mahdollinen. Meidänkin käsissä on nyt ollut 130 minuuttia puolivalmista materiaalia, mutta me päätimme jättää suurimman osan vielä kypsymään. Toki Green Dayn toiminta ylittää uutiskynnyksen komeasti – eihän nykypäivän massamedia pidä yhden tavallisen levyn ilmestymistä enää edes uutisena.

Jarkko Ahola / AHOLA:


– Huh, kuulostaa melkoiselta savotalta. Mutta kuinka korkealla rima on pidetty sävellysten, sovitusten, soiton ja asenteen suhteen? Puolitoista vuotta ja 37 levylle päätyvää biisiä soundaa silti kovalta saavutukselta – siis jos rima on pidetty korkealla. Ainakin itsensä toistamisen vaara on erittäin suuri. Vai onko kyseessä iso mediatempaus ja yritys pitää bändin nimi pinnalla huimalla läjällä enintään keskinkertaisia biisejä?

– Toisaalta, eikö juuri punkin nimissä voi tehdä mitä tahansa… Kolme sointua, asenne kuntoon, hokemat kohdilleen ja lauluja tulille. Haistakaa paska jos ei kiinnosta! Tai sitten Green Day on tsekkaillut kateellisena Kari Peitsamon runsasta diskografiaa ja todennut, että kyllä hekin pystyvät samaan!

Simo Santapukki / Apulanta:

– Mikäpä siinä, jos luovuus sykkii. Myös esimerkiksi Weezer on tuutannut järjettömällä tahdilla uutta materiaalia ulos, mutta ainakin heillä määrä tuntui korvaavan laadun. Toisaalta, voihan Green Dayn ratkaisun tulkita näinä kovina aikoina myös vastineeksi olemattomalle levymyynnille. Yhtiö saa ainakin hieman rippeitä kassan pohjalle kun uusi levy ilmestyy harva se kuukausi.

Tomi Joutsen / Amorphis:



– Mielenkiintoinen tempaus! Ei ole tietenkään mitenkään täysin poikkeuksellista, että bändi säveltää paljon materiaalia lyhyessä ajassa. Suunnattoman määrän ankaraa työtä se toki vaatii. Tuotantotehokkaasti ajatellen kaikki, mitä on työstetty ja äänitetty, kannattaa tietenkin julkaista. Kun kone on saatu kerran puskemaan mökää maailmaan, niin miksi masiina pitäisi pysäyttää? Green Dayn tosifaneille tämä on toki loistouutinen: kolme levyä lempibändiltä lyhyen ajan sisällä! Henkilökohtaisesti en kuitenkaan jaksa innostua tällaisesta konseptista, en musiikkifanina enkä artistina. Mieluummin tunti turpaan kuin kolme tuntia läpsyttelyä.

Paleface:

– 37 biisiä kuulostaa hurjalta määrältä! Kysymys tietenkin kuuluu: onko ne hyviä kappaleita? Voihan sitä julkaista vaikka omia mottipäisiä jamitteluja tai kuorsausta.

– Omalla tavallaan artisteilla on oma saturaatiopisteensä, että milloin materiaalia on riittävästi saatavilla. Useimmille se on yksi hittilevy kerrallaan, toisille jopa kolmekin levyä tai mixtapea vuodessa. Esimerkiksi Lil’ Wayne julkaisi aikanaan mixtapen kerran kuussa ja lopulta levy-yhtiö painoi jarrua, kun artistin tahti kiihtyi kahteen mixteippiin kuukaudessa. Ei kai nyt kukaan pysty vastaanottamaan 240 uutta rapkappaletta ja 720 verseä vuodessa… Promoen kanssakin tällaisesta on ollut puhetta – häneltähän ilmestyi vuonna 2009 kaksi omaa levyä ja kun kaikki featit sekä Looptroop-julkaisut laskettiin mukaan niin sieltä tuli myös kaksitoista sinkkua, neljältä eri labelilta!

Antti Hyyrynen / Stam1na:



– Mikäli ViherPäivillä ei ole tekeillä jotakin aivan yliluonnollisen mullistavaa teematrilogiaa, joka tekisi jokaisesta biisistä korvaamattoman, niin uskoisin että 75% biiseistä on silkkaa täytettä. Ei tuollaista materiaalimäärää saa mitenkään väännettyä ykköslaatuiseksi, ei vaikka tuottajat ja hiusstailistit avittaisivat miten. Liekö pojilla tarve päästä eroon nykyisestä levytyssopimuksestaan?


Tommi Liimatta / Absoluuttinen Nollapiste:



– Jos mietitään levyä sinänsä niin eihän se ole vanhemmalle, usean albumin julkaisseelle bändille enää mikään juttu. Kyllähän kolme varttia musiikkia kerran kahdessa vuodessa syntyy vaikka täysin sivutoimisestikin. Jos pelkää yhtyeen hyytymistä niin sen estämiseksi joutuu toisinaan kehittämään jotakin, mielellään jotakin äärimmäistä, jonka muutkin huomaavat. Sitten jos putoaa, ainakin putoaa korkealta: epäonnistuu häikäisevästi.

Eero Heinonen / The Rasmus:



– Kuulostaa siltä, että Green Daylla on ollut kovin tuottelias ja luova kausi! Varmaan vähän samanlainen kuin American Idiotiakin edeltänyt jakso – silloinkin heiltä syntyi paljon materiaalia ja tavallaan uudessa muodossa.

– Tässä tapauksessa voi melkoisella varmuudella arvailla, että bändillä on ollut todella hauskaa treenikämpällä, kun musiikkia on syntynyt näin paljon. Tai ehkä tämä kuuluu heidän metodiinsa, että musiikkia syntyy paljon – ja tällä kerralla kaikki aihiot myös julkaistaan.

Ville Malja / Lapko:



– Luulen, että melko monessa tapauksessa bändit kirjoittavat juuri tuon verran materiaalia uutta levyään kohti. Ainakin Lapkon tapauksessa muistelisin, että erilaisten raakileiden sekä enemmän ja vähemmän valmiiden aihioiden määrä olisi useasti ollut juuri tuo 30-40 biisiä levyä kohden. Studioon mennään sitten 10-15 kappaleen kanssa ja niistä levylle päätyy yleensä se reilut 10 biisiä.

– Usein studioaikaa ei ole käytettävissä mitenkään rajattomasti, joka aiheuttaa sen, että bändin pitää tuottajan kanssa melko tarkkaan päättää levytettävät biisit ennen studioon menoa. Ns. mustia hevosia ei ”uskalla” tuoda studioon yhtä-kahta biisiä enempää, ihan ajankäytönkään takia. Green Dayn tapauksessa uskon studioajan olevan kuitenkin käytännössä rajoittamaton, mikä tarkoittaa suht’ paineetonta työskentelyä. Yhtye varmaankin julkaisee kaiken jollakin tasolla hyväksi koetun materiaalin.

– On silti vaikea uskoa, että tuolla määrällä taso pysyisi kauttaaltaan korkealla. Veikkaan, että reilut kymmenen rallia nousevat kasasta selkeästi muiden yläpuolelle ja niiden ympärille temaattinen kokonaisuuskin lienee rakennettu. Mutta olisihan se silti todella hienoa, jos Green Day pystyisi julkaisemaan tämän laajuisen kokonaisuuden niin, että taso olisi kautta linjan timanttista!

– Joka tapauksessa: aiheesta sikisevä keskustelu on luullakseni juuri sitä, mitä bändi toivoo ja saa tätä kautta julkaisuille lisää myös kaupallista kannattavutta. Albumien kaari on nykypäivänä niin lyhyt, että erilaisilla tavoilla artistit, levy-yhtiöt ja kustantajat yrittävät saada julkaisun pysymään ajankohtaisena kauemmin kuin vain sen tietyn julkaisuviikon. Ei ole mielekästä ja kaupallisestikaan kannattavaa kirjoittaa kokonaisuutta kahta vuotta, huomatakseen sen menevän sitten parissa viikossa vanhaksi. Tätä vastaan uskon Green Daynkin taistelevan.