.jpg)
Rockmuusikon kesätyö on istua bussissa, kiertää Suomea, tutustua uusiin ihmisiin ja yöpyä silloin kun ehtii siellä missä ehtii. Mutta ennen kaikkea nousta toistuvasti lavalle ihailevan yleisön eteen. Ja kuin bonuksena palkan päälle, akut latautuvat pitkää pimeää talvea sekä luomistyötä varten.
Vaan mitä nämä maankiertäjät tekivät ennen ammattisoittajiksi ja -laulajiksi ryhtymistään? Ihan niitä samoja hommia kuin kaikki muutkin nuoret. Yhdet ahersivat puutarhatöitä, toiset päätyivät sisätöihin. Onnekkaimmat pääsivät valvomaan auringon-paisteista uimarantaa.
Entä mihin he tienestinsä kuluttivat? Soittimien ja festarilippujen sekä vaativissa kesäjuhlaolosuhteissa välttämättömien hyödykkeiden ja tarvikkeiden hankintaan. Tietenkin. Sillä vaikka he nyt tekevät listaykkös- ja platinalevyjä tai kiertävät esiintymässä ulkomailla saakka, he ovat kukin vuorollaan aikoinaan hikoilleet treenikämpällä ja pomppineet oman suosikkibändinsä keikan eturivissä.
Jonne Aaron / Negative
teksti: Petri Silas, kuva: Petri Nuutinen
– Kitkin kukkapenkkejä kolme tai neljä kesää 15-vuotiaasta lähtien. Se alkoi Raholan perhetukikeskuksella, missä silloin asuin ja jatkui kaupungin puisto-osaston leivissä samoilla nurkilla, Tesomalla ja Raholassa. Kovalla sateella kitkeminen oli tietysti kurjempaa, vaikka en olekaan koskaan työntekoa vierastanut. Kyllä se aina toimistohommat voittaa.
– Alkuun vetelin tietty ylös vääriäkin rehuja, mutta äkkiä siihen harjaantui. Hienointa oli, kun työn jäljet näki saman tien. Olen aina pitänyt kaikenlaisesta nipertelystä ja käsillä tekemisestä.
– Jotain kitarapedaaleja ja muita kamoja kesätyörahoilla tuli osteltua. Oma mikrofonikin… Tosin silloin kun Christus tuli bändiin vuonna 2001 ja siirryin pelkästään laulajaksi, vein laakista kaikki kitarakamat kaniin. Ja sinne jäivät. Koskaan en niitä lunastanut.
– Monta tiliä vedin sileäksi Lielahden S-marketin peleihin. Olen kova uhkapeluri, ja varsinkin siinä iässä kaveripiirissä myös lyötiin vetoa kaikesta mahdollisesta. Olen aina ollut huono rahan kanssa. Tesoman Makuunissa kun olin töissä, kassa näytti heittävän toisinaan päivän päätteeksi jollain 2500 markalla! Tämä johtui vain siitä, että olin taas lyönyt jotain väärin kassaan.
– Sen verran minä kitkemis- ja nurmenleikkuuhommasta diggasin, että yritin päästä pariin kukkakauppaankin oppisopimukselle. En päässyt, mutta luulen, että jos minulla joskus on oma piha, sinne tulee jotain istutettua.
Ville Malja/ Lapko
teksti: Tero Alanko
– Olin duunissa valamassa maakellareita keväällä 1999. Olin tehnyt sitä jo muutaman vuoden koulun ohella, mutta sitten päätin, että nyt tämä poika alkaa tienata enemmän. Aloin etsiä uutta kesätyötä.
– Soittelin rakennusfirmoja läpi ja törmäsin erääseen saneeraustyömaahan Kokemäen Kolsin voimalaitoksella. Patoa uusittiin ja piikkaamaan tarvittiin miehiä. Piikkaaminen on paineilmalla tai sähköisesti tehtävää vanhan betonin tai kiviaineksen ”kuorintaa” pois. Se on äärimmäisen raskasta, pölyistä ja meluisaa hommaa.
– Kävin työhaastattelussa, missä varoitettiin työn raskaudesta ja likaisuudesta, mutta päätin kuitenkin yrittää. Pomo lupasi ymmärtää, jos päättäisin lopettaa ensimmäisen päivän jälkeen: ”Niin käy usein tuollaisten tyyppien kanssa.” Kääräisin t-paidan hihaa ylös, ja lupasin pärjätä.
– Työpaikalle kuljin kimppakyydillä muiden työntekijöiden kanssa. Meitä oli muutaman tyypin porukka, jossa ei tainnut maistereita olla. Puin päälleni pari kokoa liian isot haalarit, kypärän, suojalasit, korvatulpat ja hansikkaat, ja tartuin paineilmaporaan.
– Pora painoi parikymmentä kiloa ja sitä tuli pitää vaakatasossa seuraavat kahdeksan tuntia. Jo varttitunnin jälkeen valuin hikeä solkenaan ja pääni oli märkä kuin lenkin jälkeen. Ensimmäisellä kahvitunnilla halusin luistaa kotiin syömään äidin tekemiä lettuja.
– Pikkuhiljaa koko kesä kului kuitenkin piikatessa. Lohtua toivat ruokatunnit, jolloin kävelin syömään läheiselle maatalousoppilaitokselle, jossa hyvällä tuurilla saattoi nähdä taimirivistön välissä kesäoppilaan pyrstön.
– Palkka piikkaushommasta oli kohtalainen ja vähitellen kesän kuluessa tekniikkakin kehittyi. Luontaisetuna käsivarretkin taisivat vähän pullistua ja töiden jälkeen vanhojen, joystickin vatkausta vaativien tietokonepelien pelaaminen bändikämpällä tuntui helpolta käsien vatkatessa kuin itsestään. Kyseisen kesän pitkinä tunteina motivaatio opiskeluun ja soittamiseen kasvoivat kuitenkin niin paljon, että sen jälkeen en ole piikkaushommia tehnyt.
– Samana kesänä sain vihdoin ajokortin ja palkkarahoillani ostin vaaleansinisen farmari-Talbotin. Ostin myös autooni stereot ja niissä kaikuivat sinä kesänä etenkin Hellacoptersin kaksi ekaa levyä ja Kyuss. Kesätyötienesteillä rahoitin myös Provinssirockiin menemisen ja siellä elämisen.
– Muuttaessani muutama vuosi sitten Helsinkiin hakeuduin Sompasaaren satamaan tilapäiseksi ahtaajaksi. Jono oli pitkä ja hakijoita ”Thaimaan norpasta Kallion kundeihin”. Sain kuitenkin kutsun työhaastatteluun ja sitä kautta duuniin. Luultavasti työtodistus piikkaustyömaalta antoi työtäpelkäämättömän vaikutelman ja vaikutti asiaan ratkaisevasti. Hikoilu vuosituhannen viimeisenä hellekesänä kannatti.
Jorma Korhonen / Sara
teksti: Petri Silas, kuva: Petri Nuutinen
– Kesätyökokemuksia ei pahemmin ole, mitä nyt olin 16-vuotiaana hommissa kasvihuoneella. Pestiä kesti kahdesta kolmeen viikkoa, eli ihan riittävästi niissä kuumankosteissa olosuhteissa. Provinssirockin lippua minä siellä olin tienaamassa, ja kyseisissä bileissä sainkin sitten kulumaan lopunkin palkan. Loppukesä rahattomana ei kuitenkaan haitannut, olinhan päässyt elämäni ensimmäisille rockfestivaaleille.
– Isäpuoleni oli siellä kasvihuoneella töissä, joten sain homman kai vähän sitä kautta. Ajattelivat varmaan, että otetaan nyt punkkari töihin jotta se pääsee festareille sekoilemaan. Olin käsittääkseni aika ahkera, vaikka lopuksi kyllä tuntui kuin olisin saanut siellä aikaan lähinnä tuhoa.
– Touhusin kaikenlaista, mitä kasvihuoneissa yleensä tehdään istuttamisesta sadon keräämiseen. Varsinkin istutus oli rankkaa hommaa. Selkä kyyryssä seitsemän tuntia alkaa illalla jo vähän tuntua.
– Kaikki sujui mukavasti siihen saakka, kun minut laitettiin poimimaan tomaatteja. Olen nimittäin ainakin puna-vihervärisokea. Tai ehkä muutakin, olen koulussa piirrellyt vihreitä hirviä ja niin edelleen. No, kyseisestä ominaisuudesta ei joka tapauksessa tässä toimenpiteessä varsinaisesti apua ollut. En saanut suutani auki ajoissa ja sitten vain pyrin tekemään parhaani. Tulos ei pelkästään tunnustelemalla mitenkään kauhean kehuttavaksi muodostunut. Raakoja oli joukossa aika tavalla.
– Ihan vastaava homma toistui sellaisten kasteluletkujen kanssa. Pomo osoitti traktorinlavaa, jossa oli kahdenlaisia letkuja ja käski pistämään toisia niistä puukolla poikki. Olin siinä tunnin huhkinut, kun pomo tuli katsomaan. Totta kai minä olin poikkonut juuri niitä vääriä letkuja. Tässä ei ollut väri kyseessä, olin muuten vain sotkenut asiat. Se hetki oli ihan suoraan Kummelista.
Timo Kotipelto / Kotipelto ja Stratovarius
teksti: Juho Juntunen
– Yläasteella ja lukioaikana jakelin Lappajärvellä postia. Kun sittemmin sain ajokortin, menin paikalliseen K-Rautaan, ajoin varastossa trukkia ja kuskasin pakettiautolla rehusäkkejä, lastulevyjä ja kaikkea muuta. Se oli ihan kivaa työtä.
– Tai ainakin se oli kivempaa kuin olla kesätöissä naapurin perunakoneen päällä. Se on oikeasti vittumaista hommaa. Kykitään koneen päällä ja ohi vilistävät perunat, joiden joukosta poimitaan kivet ja roskat vittuun. Kun sitä tekee kerrallaan parikin tuntia, kaikki vilisee silmissä. Se homma oli aivan perseestä.
– Olen aina ollut tunnollinen työntekijä, ja noissa kesäduuneissakin oli periaatteena, että kun sellaiseen alkaa, se myös tehdään hyvin. En tahallani jättänyt jakamatta lehtiä tai kirjeitä postilaatikkoihin. Ja kyllähän palkalle oli käyttöä. Rahoitin opiskeluja ja ostin pari roina-autoakin. Ja tulihan sitä paikallisilla tanssilavoillakin käytyä.
Sami Karppinen / Ruoska
teksti: Juho Juntunen
– Nuoruudessa tuli heitettyä töitä ihan tarpeeksi ukon puusepänverstaalla, missä oli pakko kantaa joka kesä palikoita. Ainoa varsinainen työpaikkani oli hautausmaalla Juvalla. Olin silloin kuudentoista ja kova hevijätkä. Oli pitkä tukka ja t-paidoissa pääkallojen kuvia. Pomona oli vanhempi ämmä, joka ei pahemmin pitänyt ulkonäöstäni.
– Työpäivät alkoivat aamulla kuudelta tai seitsemältä. Ajelin nurmikkoa hautojen välissä ja kun kaivettiin uusia hautoja, toimin lapiomiehenä. Joskus luita lykkäsi ylös maasta, ja minulle opetettiin että niille piti kaivaa pieni kuoppa ja luut peiteltiin sinne. Odottelin kovasti josko joskus olisi vierähtänyt esiin oikea pääkallokin. Sen olisin taatusti livauttanut takin alle ja vienyt kotiin.
– Homma ei ollut kauhean kivaa, sillä hautuumaa oli kuusikossa ja itikoita riitti. Palkkakaan ei päätä huimannut, mutta saihan sillä juopoteltua viikonloput. Lopulta olin niin kypsynyt, että en jaksanut haudata maahan kahta löytämääni sääriluuta. Pistin ne pystyyn haudalle. Siihen se kesätyö loppuikin.
Jukka Takalo
teksti: Tero Alanko
– Olin sekä yläasteen jälkeisenä kesänä että lukion ensimmäisen luokan jälkeen uimakoulun apuopettajana ja rantavahtina. Ne olivat Haukiputaan kunnan järjestämiä hommia.
– Uimaranta oli nuoruudessa se paikka, missä vietettiin kaikki mahdollinen aika. Joskus käytiin korkeintaan potkimassa rankkareita tai kuuntelemassa kavereiden luona Sleepy Sleepersiä. Siinä mielessä kyseessä oli ihan unelmien kesätyöpaikka.
– Olin siis viettänyt pienestä pitäen kesät Martinniemessä Ongan rannalla. Se oli ihan ykkösbiitsi ja siellä oli katsottu isompia rantavahteja ja niiden hyvännäköisiä tyttöystäviä ihaillen monet kerrat. Se rantavahdin ammatti oli jotenkin hyvin mystinen homma, kuten Baywatchissakin on myöhemmin nähty.
– Itse en päässyt Martinniemen rannalle töihin, vaan mun piti pyöräillä kauemmas joko kirkkorantaan tai Mursunrantaan, jossa Jukka Kajava oli ollut joskus aiemmin uimaopettajana. Siellä lasten uimakoulussa oli itseäni vuotta tai paria vanhempi, hyvinkin hehkeä neito toisena uimaopettajana. Olin siis hänen apuopettajansa. Hänellä oli silloin jo ajokortti.
– Käytännössä se homma oli ihan uimaopettamista. Ei siinä oikein hengenpelastushommiin päässyt. Kerran joku oli heittänyt häkkiroskiksen laiturin päähän ja sen sieltä sukelsin pois. Se oli varmasti vaarallisin tilanne niissä töissä. Joku olisi voinut hypätä päin roskista ja taittaa niskansa.
– Työaika kesti muistaakseni kuusi tuntia, mutta siitä oli uimakoulua vain pari tuntia. Jos oli sadepäivä, niin käytiin sillä luppoajalla aina autoilemassa jossain, sillä eihän silloin rannalla ollut ketään.
– Kerran tämä neito vei minut perheensä kesämökille. Se oli varsin eroottisesti latautunut tilanne, mutta olin vielä niin nuori ja viaton, että uskalsin vain kuvitella, kun se kertoi mitä oli tehnyt vanhemman miesystävänsä kanssa. En tiedä, yrittikö se vain kiusata nuorta poikaa vai oliko siinä jotain enemmän takana.
– Näin myöhemmin ajateltuna siinä asetelmassa oli kiehtovaa juuri se, että nuori nainen oli pomo eikä hänen tarvinnut olla mieliksi mulle, kuten vanhemmille miehille täytyi. Tyttö siis pystyi turvallisesti kiusoittelemaan mua joutumatta asiasta aikuiselle miehelle eroottiseen edesvastuuseen.
– En kyllä yhtään tiedä, mitä siitä Carolina Klüftilta näyttäneestä uimaopettajasta myöhemmin tuli. Luultavasti se meni rikkaisiin naimisiin ja viettää vöyrästä elämää jossain Floridassa.
– Siihen aikakauteen liittyy, että melkein jokaisena viikonloppuna oltiin jossain rokkifestivaaleilla. Sinne ne enimmät kesätyörahat katosivatkin. Kuukauden töistä sai silloin muistaakseni 1500 markkaa. Se oli mahtavan iso raha.
Mikko von Hertzen / Von Hertzen Brothers
teksti: Petri Silas
– Kaikista ensimmäinen kesäduunini oli suvun Bromarvin kesämökin tienvarren siivoaminen tuoreesta varvikosta. Operaatiota kutsutaan nimellä ’Ö-vägenin byskaus’. Kokemuksen innoittamana menin isobroidin kanssa seuraavana kesänä vastaaviin varsinaisiin hommiin Stadissa. Kie oli tainnut ehtiä olla Kiinteistöhuolto K. Mertasen leivissä jo edelliskesänä.
– Ajelimme nurmikoita akselilla Haaga-Meikku-Munkka koko kesäloman eli parisen kuukautta. Vuosi oli muistaakseni 1986, eli minä olin silloin neljäntoista. Ainakaan mitenkään liian ahkeria me emme tainneet olla. Hommat kyllä hoidimme aina, mutta pikkuisen omaan tahtiin.
– Kerrankin, kun meidät kuumana päivänä jätettiin leikkuukoneiden kanssa rantaan, painuimme tietysti ensin mereen uimaan. Seuraavaksi ostimme jätskit. Sitten rupesimme hiljakseen katselemaan, josko vähän ajaisimme ruohoakin. Ulkoduuni kesällä on aivan ässä juttu.
– Mitään aivan karmeita tössejä meille ei ikinä sattunut, mitä nyt minä kerran leikkasin yhden orapihlaja-aidan ihan täysin päin helvettiä. Isännöitsijä koodasi pomolle, että mitä ihmeen apureita hänellä täällä on hommissa.
– Minun kohdallani massit duuneista ovat oikeastaan aina menneet joko matkusteluun tai soittimien hankkimiseen. Niillä tienesteillä taisin ostaa peltejä rumpusatsiin tai jotain vastaavaa.
Timo Eränkö / Lapinlahden linnut
teksti: Juho Juntunen
– Kesäduunien aikaan asuin kotona, joten rahat menivät moottoripyörään, levyihin, festareihin ja yleiseen huvitteluun. Tietenkin ilmassa oli pientä lintsausta, mutta yleisesti ottaen olin nuhteeton työntekijä, ja jos tarjolla oli urakoita, painoin hommia hullun lailla.
– Aina taidot eivät riittäneet töihin. Kun olin bensanmyyjänä Vuosaaren Essolla, tankkasin Skodaa ja ihmettelin että autoonhan mahtuu bensaa vain muutama litra. Myöhemmin tajusin että olin lorottanut bensan jäähdyttäjän aukkoon. Onneksi asiakas ei tullut koskaan takaisin valittamaan.
– Sörnäisissä olevassa tukkuliikkeessä toimin kurkunsuolaajana. Pinottiin isoihin peltipurkkeihin altaissa marinoituja valkosipulikurkkuja, heitettiin mausteita perään ja surrattiin purkit koneella kiinni. Joskus vieritin noita purkkeja kadun yli kavereilleni, jotka tiesivät olla odottamassa niitä. Noista ajoista minulle on jäänyt himo valkosipulisuolakurkkuihin, joita on muuten nykyään vaikea löytää keskustan ruokakaupoista.
– Lisäksi ehdin toimia rantavahtina Mustikkamaan uimarannalla. Pidin yllä kuria ja järjestystä, ja olin makkaramyyjien esimies. Minulle annettiin jopa oma rantavahtihattu. Onneksi en joutunut hengenpelastushommiin, sillä en osannut uida kunnolla. Ja jossain välissä olin raudoittajan apulaisenakin Herttoniemen metrosillalla ja Messukeskuksessa. Laitoin surrilangalla kehikkoja kiinni. Välillä makasin vatsallani maassa ja kaivelin kepillä styroksin palasia sementtiin jääneistä koloista. Se oli mukavaa kun samalla saattoi kuunnella matkaradiota. Ulkopuolisista se saattoi näyttää oudolta. Työläinen makaa mahallaan, tökkii maata tikulla ja kuuntelee musaa.
Timo Rautiainen
teksti: Juho Juntunen
– Menin jo neljäntoista vanhana kesätöihin postiin ja olin siellä monta vuotta. Suhtauduin siihen vakavasti kuten aina kaikkeen. Vanhempien painostuksesta pistin palkat pankkiin määräaikaistilille, ja rahat otettiin käyttöön vasta opiskeluaikana.
– Mielenkiintoisemmaksi kesätyöt muuttuivat vuonna -82, kun pääsin hotelli Kolille yövastaavaksi. Tein sitä kaksi kesää. Olin ainoa henkilökunnan edustaja öisin, ja kerran tein tietenkin klassisen mokan.
– Yöllä kolmelta alkoi väsyttää, ja menin pihalle vetämään happea. Ulko-ovi loksahti kiinni ja kaikki avaimet jäivät sisälle. Katsoin ikkunasta että respan ovessahan ne heiluivat. Silloin ei ollut kännyköitä, enkä voinut tietenkään jäädä ulos. Kiertelin hotellia ja löysin lopulta avonaisen vessan ikkunan, joka oli kahden metrin korkeudella. Sen vieressä oli savupiippu, jota pitkin onnistuin kiipeämään ikkunan luo. Ahtauduin siitä läpi ja kaikki oli okei. Sittemmin mittasin ikkunan, ja paljastui että sen koko oli 26 kertaa 32 senttiä! Nykyään siitä mahtuisi vain pääni läpi. On hämmästyttävää, miten aikuinen ihminen pystyi puristautumaan sen reiän läpi! Tosin painoin silloin puolet vähemmän kuin nykyään.
– Kun olen kertonut myöhemmin jutusta, ikkunasta on tullut eräänlainen nähtävyys. Tutut ovat käyneet ihmettelemässä sitä ollessaan hotelli Kolin lähellä, eikä kukaan usko että mahduin sen läpi.
– Joitakin vuosia myöhemmin menin kesätöihin koulukotiin, ja siitähän se alkoi. Syntyi laulava erikoisopettaja.
Vesa Jokinen / Klamydia
teksti: Juho Juntunen
– Tein kesätöitä neljätoistavuotiaasta parikymppiseksi. Parhaat muistot ovat niiltä kolmelta tai neljältä kesältä, kun olin Vaasan maanmittaustoimistossa ja hakkasin lekalla maata. Kaivettiin ylös vanhoja kivipyykkejä ja laitettiin tilalle putkipyykit. Sai olla ulkona ja tehdä ruumiillistä duunia. Tykkäsin siitä, vaikka tietenkin siinäkin yritti lusmuilla. Toisaalta jos totta puhutaan, ei tuollainen päivätyö ole ollut koskaan lähellä sydäntä.
– Kesäduunit Vaasan Rehun varastossa eivät olleet yhtä kivoja. Jouduin istumaan sisällä hallissa, mistä ihmiset hakivat varaosia, joista en tajunnut mitään. Se oli numeroiden kanssa puuhastelua. Sain listan ja yritin löytää hyllyistä osat, joissa oli samat numerot. Onneksi kellokorttia oppi viilaamaan linssiin.
– Ostin kesätyörahoilla fillarin ja mopoon osia ja bensaa. Muuten rahat meni huvituksiin eli keskikaljaan. Ja kävihän sitä niillä rahoilla festereillakin, mutta festarithan on synonyymi keskikaljan kanssa. Tuli nähtyä kolme tai neljä festaria kesässä.
Esa Holopainen / Amorphis
teksti: Juho Juntunen
– Olin kaverieni kanssa kesätöissä metrosiivouksessa. Minun aluettani oli Hakaniemen metroasema. Se oli mielenkiintoista. Työvuoro alkoi aamulla puoli kuusi ja etupäässähän siinä joutui siivoamaan sekalaisia eritteitä. Hakaniemen torilla pyöri silloin törkeästi pultsareita, jotka käyttivät tiettyjä paikkoja vessoina. Eli spurgupaskaa pestiin pois metron nurkista.
– Paskan ja kusen siivoamisesta sai ekstrakorvauksen. Koomista oli, että
sinun täytyi hakea aina vartija paikalle todistamaan, että nyt siivotaan paskaa. Niin ei päässyt huijaamaan siivousfirmaa. Vartija tuli katsomaan paskaläjää ja allekirjoitti todistuksen, kun olit siivonnut sen. Kusesta sai vähemmän ekstraa mutta hyvät lisät kuitenkin.
– Me mietimme ideaa, että paskantaisimme itsekin nurkkiin ja siivoaisimme läjät nostaakseme ekstrat, mutta valvontakameroita oli sen verran että ajatuksesta oli luovuttaja.
– Tuo oli vaativaa duunia. Yksi meidän porukasta sai potkut, kun kaveri oli nauttinut siivouskopista löytämiään liuottimia. Hän alkoi hallusinoida ja kuvitteli että tuoli on liekeissä. Vartijat ihmettelivät, että miksi tuo siivooja huutaa apua ja huiskii tuolia pyyhkeellä.
Jouni Hynynen / Kotiteollisuus
teksti: Juho Juntunen
– Vanhemmat pakottivat minut kesätöihin kolmetoistavuotiaasta lähtien. Ja kaikki kesätyöt ovat vituttaneet suunnattomasti, en ole nauttinut niistä koskaan. Se oli painostavaa aikaa, piti herätä liian aikaisin ja vitutti usein. Duunarien maailma tuli kuitenkin sen verran tutuksi, että tiedän että minusta ei ole niihin hommiin.
– Alkuaan poimin mansikoita kuten kaikki paikalliset nappulat. Nykyäänhän niiden ei tarvitse tehdä sitä, kun venäläiset hoitaa homman. Kestin sitä kaksi viikkoa ja sitten livistin salaa pois. Ja mansikoiden jälkeen isä hoiti minut putkifirmaansa varastopojaksi. Yritti kasvattaa ja opettaa, että töitä täytyy tehdä. Ensimmäinen kesä varastossa sujuikin kun isä lupasi palkkioksi ostaa stereot.
– Hieman vanhempina mentiin sitten basistimme Hongiston kanssa töihin Mustolan satamaan. Siellä äijillä oli pullot piilossa konttien välissä, ja ne ajoivat trukkia ja lastasivat junanvaunuja maistissa. Raakaa duunia! Mekin Hongiston kanssa otettiin mallia meiningistä ja siitä tuli railakas kesä.
– Ongelma noissa kesätöissä oli, että olin tuolloin kiivas urheilijanuori, mutta eihän urheilua jaksanut harrastaa kun oli päivän paiskonut töitä. Sen sijaan kalja alkoi maistua. Että kesäduunin syytä, että juopottelen niin paljon. Ei olisi isän kannattanut laittaa poikaa kesätöihin.
Mira Luoti / |PMMP
teksti: Tero Alanko
– Muumimaailman yhteydessä on sellainen Väskin seikkailusaari, mihin mennään erikseen laivalla. Sekin on monille lapsille jo tapahtuma sinänsä.
– Sinne mentiin heti aamusta. Yksi laivalastillinen työntekijöitä vietiin sinne jo hyvissä ajoin ennen kuin asiakkaat tulivat. Se meidän työ oli pitää yli kahdeksan tuntia nonstop-teatteria joka päivä ympäri saarta. Lapsia leikitettiin kaikilla tavoilla.
– Yksi piste saarella oli paikka, mihin merimiehet olivat haaksirikkoutuneet. Sitten siellä oli kaiken maailman keppitaisteluita ja pidettiin turnajaisia ja muuta sellaista. Jos tuli vessahätä, niin sekin piti soveltaa siihen näytelmään. Jos tuli nälkä, niin lähdettiin kylälle varastamaan ruokaa.
– Siellä kotikylässä oli kissoja, koiria, hevosia ja lampaita. Välillä otettiin hevonen pepun alle ja ratsastettiin ympäri saarta. Joskus käytiin töiden jälkeen siellä saunassa ja uimassa. Se oli aivan helvetin rankkaa, mutta tosi kivaa työtä.
– Yleensä mun roolihahmo oli Pölkky-Elmeri. Sillä oli veli nimeltä Lutte ja usein ne kisasivat keskenään. Ne oli sellaisia aika akrobaattisia hahmoja. Kun niillä oli keppitaisteluita, niin samalla tehtiin voltteja ja muuta sellaista, mikä vähän säikytti lapsia. Se oli kuitenkin seikkailusaari.
– Tämä tapahtui muistaakseni kesällä 2000. Olin silloin Kaarinan nuorisoteatterissa, ja siellä oli töissä meidän ryhmä. Sitä me tehtiin koko kesä.
– Joka kesä olen ollut töissä jostain 13-vuotiaasta tai 14-vuotiaasta asti. Kertaakaan mulla ei ole ollut mitään kesälomaa. Kyllähän kesätöitä aina saa, kun ei ole liian kronkeli sen suhteen, mitä ottaa vastaan. Ihan kivasti ne kaikki ovat menneet, kun on osannut asennoitua niin, että ei se mun elämän pääjuttu ole.
– Olen ollut Naantalin kylpylässä pesulassa ja kerrossiivoojana, ravintoloissa ekstraamassa ja paljon muuta. Ei se pesulakaan huono kesätyöpaikka ollut. Se oli vaan pyykkäämistä. Siellä sai olla ihan itsekseen ja kuunnella mitä radiota halusi.
– Jostain 17-vuotiaasta asti Super Trouperin kanssa kierrettiin festareita. Meille myytiin silloin keikkaa ihan himona. Niihin meni usein suuri osa kesästä.
– Kesätyörahoilla olen rahoittanut muun muassa tanssitunteja ja musiikkiharrastusta. Sitä varten olen tehnyt työtä, että olen saanut niitä harjoitettua. Muutenkin olen ollut töissä aina kuin mahdollista. En osaa oikein olla toimettomana.