Kauan eläköön Cliff Burton! Amorphisin, Stonen, Lost Societyn ja Stratovariuksen basistit kertovat, miksi Metallica-ikoni oli niin merkittävä hahmo

Wikipedia

Tällä päivämäärällä vuonna 1986 tapahtui tragedia, jonka vaikutuksia metallimusiikin kehityskulkuun saattaa vain arvailla. Se ainakin on varmaa, ettei Metallica ollut enää sen jälkeen entisensä.

Aikaisin aamulla 27.9.1986 Ruotsissa Kronobergin läänissä Metallican kiertuebussi ajoi ulos tieltä ja kaatui, eikä basisti Cliff Burton noussut enää ihmettelemään hävitystä. Ulos ikkunasta lennähtänyt Burton oli jäänyt bussin alle ja kuollut välittömästi.

Metallican kolmella ensimmäisellä albumilla soittanut bassomaestro muistetaan edelleen mainita jokaisella ”kovimmat rockbasistit ikinä” -listalla Geezer Butlerin, John Paul Jonesin ja John Entwistlen rinnalla. Miehen soittotyyli on vaikuttanut myös usean suomalaisen basistin uravalintaan, ja seuraavaksi muutama kotimainen soittoniekka kertoo, millä tavalla Kaliforniassa vuonna 1962 syntyneen herra Burtonin opit kuuluvat heidän soitossaan.

Nostakaamme malja hienon miehen muistoksi! Kaikukoon hänen oppilastensa soitto treenikämpillä ympäri maailman.

EDIT: Nyt mukana myös Stratovariuksen Lauri Porran kommentit!

Kuvakaappaus Amorphisin The Four Wise Ones -videosta.
Kuvakaappaus Amorphisin The Four Wise Ones -videosta.

Niclas Etelävuori, Amorphis

”Voin melkoisella varmuudella todeta, että ilman Cliff Burtonia tuskin tekisin sitä, mitä tänä päivänä teen. Luulen, että aika moni ikäiseni basisti voi yhtyä tähän.”

Voin melkoisella varmuudella todeta, että ilman Cliff Burtonia tuskin tekisin sitä, mitä tänä päivänä teen.
– Niclas Etelävuori

”Hänen soittotyylinsä teki heti suuren vaikutuksen. Cliff ei soittanut niin kun muut aikansa heavybasistit eikä pukeutunut spandexiin. Basso olikin ihan cool soitin 15-vuotiaalle – siispä vaihdoin kitaran bassoon, ja heti löytyi paljon soittokavereita.”

”Hänen soundissaan oli sitä jotain. Siinä oli säröä, ja hän käytti wah-pedaalia. Jostain kumman syystä minullakin on särö ja wah-pedaali bassolle, ja niitä kahta en vaihda ikinä.”

”Aikanaan soiteltiin Metallican kappaleita eri kämpillä, mutta itselleni tärkein Burton-kohta oli ja on Orion väliosineen. Sitä tuli nuoruudessa hinkattua, ja kun sen sain vihdoin menemään, oli aika voittajafiilis. Siinä kappaleessa korostuu Cliffin musikaalisuus ja nerous. Mielestäni parasta bassottelua, mitä Metallicassa on koskaan ollut. En koskaan pääsyt todistamaan Cliff Burtonia livenä, joten on vain pidettävä hänen muistonsa elävänä.”

Kuva: Timo Isoaho
Janne Joutsenniemi. Kuva: Timo Isoaho

Janne Joutsenniemi, Stone

”Näin Metallican Saapasjalkarockissa 1986. Oltiin tietysti eturivissä riehumassa jo ennen keikan alkua. Cliff Burton tuli lavan reunalle hyväntuulisesti moikkailemaan fanejaan jo ennen alkunauhaa, ja se kuvasti täydellisesti sitä mielikuvaa, mikä minulla miehestä oli: Burton oli ennen kaikkea suuri hahmo, luontaisesti karismaattinen ja tyylikäs, hymyilevä hippi yrmyjen metallimiesten bändissä.”

Cliff Burton oli ennen kaikkea suuri hahmo, luontaisesti karismaattinen ja tyylikäs, hymyilevä hippi yrmyjen metallimiesten bändissä.
– Janne Joutsenniemi

”Stonen alkuaikoina soitimme treenikämpällä useampaakin Metallican rallia, nyt ensimmäisinä tulevat mieleen The Four Horsemen, Seek and Destroy ja Creeping Death. Burtonin soittotyyli vastasi luontaisesti aika pitkälti omaani, eli selkeästi tosi musikaalinen mies, hah! Ehkä kuljimme samoja Geezer Butlerin johdattamia polkuja. Mieluusti olisin levyillä kuullut hänen soittoaan pykälän tai kaksi lujempaakin, mutta Hetfieldin kitarapartio oli Metallican soundi ja sillä sipuli.”

”Jos yksi asia pitää nostaa Burtonin perintönä seuraaville sukupolville, niin uskoisin jokaisen aloittelevan metallibasistin tapailevan For Whom the Bell Tollsin introa. Legendaarinen riffi ja mieletön biisi!”

”Ai niin, tapasin Flemming Rasmussenin pari vuotta sitten ja kysyin, miksi Metallican levyillä on pieniä virevaihteluita biisien välillä. Vastaus oli yllättävänkin arkinen: rumpujen ja bassojen jälkeen kitaroiden virettä jouduttiin nostamaan basson ylävireen mukaan.”

Mirko Lehtinen kuvassa takana oikealla. Kuva: Timo Isoaho
Lost Society, Mirko Lehtinen kuvassa takana vasemmalla. Kuva: Timo Isoaho

Mirko Lehtinen, Lost Society

”No nyt ollaan kovaa tekijää muistelemassa! Onhan Cliff Burton kuitenkin soittanut maailman isoimman heavybändin kovimmilla levyillä. Kun tämän jätkän soittoa on kuullut ja nähnyt, niin uskaltaisin sanoa, että aika moni on jättänyt kitaran roikkumaan seinälle ja hommannut itelleen basson.”

Tykkään Cliffin tyylissä erityisesti siitä, että melkein pystyy kuulemaan, miten pickupit lyövät kipinää kielten runnoutuessa niitä vasten.
– Mirko Lehtinen

”Tykkään Cliffin tyylissä erityisesti siitä, että melkein pystyy kuulemaan, miten pickupit lyövät kipinää kielten runnoutuessa niitä vasten. Olen itse fiilistellyt bassoa voimalajina varsinkin silloin, kun soitetaan jotain Ride the Lightning -kamaa. Otin itsekin tämmöisestä koppia, ja säästyypä samalla muutamat dollarit plektraostoksista.”

”Aggressiivisen touchin ja tiukan komppaamisen lisäks Cliffin bassosoolot jättävät suun auki ja tukan pystyyn! Majesteettinen distortioni pörisemään ja niin nopeaa sormettamista, että Hammetillakin katkee kieli kateudesta. Tämä kaikki unohtamatta nuotintarkkoja tyyliteltyjä bendejä ja asennetta, joka miellyttää korvaa ja vetää turpaan enemmän kun illanistujaiset Mike Tysonin kanssa. Jos alkoi kiinnostaa, miten bassoa näppäillään, niin käypä tsiigamassa Cliff Burton Anesthesia live 1986 -veto.”

Cliff ’em all, bichachos!

Lauri Porra, Stratovarius

”30 vuotta Cliff Burtonin kuolemasta. Ajatus herättää etupäässä kunnioitusta tätä suurta basistia ja itselleni sangen tärkeää hahmoa kohtaan.

Minullahan on kova Cliff-fanitushistoria: aloitin bassonsoiton 14-vuotiaana, ja heti kättelyssä liimasin Burtonin kuva soittimeeni. Ensimmäinen harjoittelemani biisi oli Kill ’Em Allin Anesthesia (Pulling Teeth). Minulla on sellotausta, joten se kappale hahmottui luontevasti, kun se on sellainen vähän etydinomainen sävellys.

Sivustakatsojan näkökulmasta Cliff Burton oli se peräänantamattomin ja kenties lahjakkain koko Metallicasta. Hän toi bassonsoittoa esille ihan udella tavalla. Sehän oli ihan ennenkuulumatonta, että bändin debyyttilevyllä on yksi kappale, joka on pelkkä bassosoolo. Hänen koko tekniikkansa ja tyylinsä olivat aivan edellä aikaansa.

Tutkin nuorempana Cliff ’Em All -videota (1987) suorastaan raamatullisella tarkkuudella. Opettelin kaikki viisi sillä ollutta bassosooloa. Se oli melkeinpä jokailtainen riitti, että katsoin ja opiskelin sitä videota. Tarkkasilmäinen katsoja saattaa huomata, että pukeudunkin yhä leveälahkeisiin housuihin, kuten Burtonkin teki.

Kiertueilla Burton on eräänlainen matkapyhimykseni, ja olenpa käynyt pysähtymässä siellä onnettomuuspaikallakin. Ajoimme joskus samaa reittiä ja kävimme Amaranthen basistin Johan Andreassenin kanssa juomassa maljat.

Kun olin Losissa Robert Trujillon järjestämissä bassoteemaisissa juhlissa, siellä sai tavata Cliff Burtonin isän. Hänellä oli ainakin aikaisemmin tapana käydä tuollaisissa Metallican iltamissa kertomassa tarinoita pojastaan. Kävin juttelemassa ja kiittämässä kaikesta.

Kun nyt olen rundeilla tutustunut kaikenlaisiin Cliffin aikalaisiin, jotka pyörivät skenessä 1980-luvun alkupuolella, olen hakenut hahmosta lisäinfoa heidän kertomuksistaan. Kerran kuulin yhden yksityiskohdan, joka jotenkin miellytti. Tuohon aikaanhan oli vähän vaarallistakin olla hevari, kun saattoi tulla turpiin. Moni kantoikin mukanaan pelottimena jonkinlaista veistä, mutta Cliff ei – hänellä oli mukana vasara.

Burton ymmärsi musiikin teoriaa muita bändin jätkiä enemmän, ja häntä saa ilmeisesti kiittää monista harmonioista, mitä Metallican alkuaikojen kappaleissa oli. Hänen musiikilliset intohimonsa toki ylsivät kauas metallin ulkopuolelle. Hänhän oli esimerkiksi kova R.E.M.:n ja southern rockin fani. Niinpä on vaikea sanoa, mitä bändille olisi tapahtunut ajan kanssa, mikäli Cliff olisi elänyt. Miten 1990-luvun musiikkitrendit olisivat vaikuttaneet häneen?

Jos Cliffin hienoudesta haluaa tosissaan nauttia, kannattaa YouTubesta katsoa ainakin vuonna 1985 A Day on the Green -festareilla äänitetty liveveto For Whom the Bell Tollsista. Siitä näkyy Burtonin lavapreesens, hänhän oli yhdenlainen bändin toteemieläin. Siitä aina muistuu mieleen ne kerrat, kun katsoin Cliff ’Em Allia ja ihmettelin, miten näin mageita juttuja voi ollakaan.

Sitten jos haluaa hypätä Cliff-tietouden syvään päähän, kannattaa katsoa miehen aiempien bändien Trauman ja Agents of Misfortunen matskua. Viimeksi mainitussa soitti myös eräs Jim Martin, joka myöhemmin tuli tunnetuksi Faith No Moren kitaristina. Yhdellä heidän keikallaan tapaillaan jo tuota For Whom the Bell Tollsiakin.”