Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia, etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.
Suomen Jyväskylästä tietoisuuteemme sinkoutuu nelimiehinen pop rock -pumppu Founding Neverland.
”Koko tähänastisen levyntekoprosessin voi tiivistää kahteen sanaan: ei kompromisseja.”
– Ammennetaan meidän musaan vaikutteita modernista popista siinä missä raskaammasta metalcorestakin. Ei aiota lokeroitua ja jämähtää johonkin tiettyyn skeneen, vaan halutaan nostaa rockmusiikkia sen ansaitsemalle paikalle – takaisin valtavirtaan, kertoo kitaristi Jesse Keihäsvuori.
Parhaillaan Founding Neverlandin pitää aktiivisena tuloillaan oleva debyyttialbumi.
– Levyn tuotannosta vastaavat Tuomas Kokko ja KIRO. Koetaan, että ollaan löydetty meidän soundi ja saatu tuotua se esiin just sellaisena kuin halutaan. Tästä iso kiitos edellä mainituille herroille.
– Koko tähänastisen levyntekoprosessin voi tiivistää kahteen sanaan: ei kompromisseja. Biisejä hiotaan niin kauan, että jokainen meistä on niihin 100-prosenttisen tyytyväinen, toinen kepittäjä Aleksi Ruotsalainen komppaa.
Nuorissa ja raikkaissa Founding Neverland edustaa Whole Again -nimisellä esikoissinkullaan. Laulaja Juuso Pitkänen luonnehtii:
– Whole Again oli luonnollinen valinta ekaksi sinkuksi, siinä tiivistyvät parhaiten musiikkimme olennaisimmat puolet. Meille kappale kertoo siitä epätoivon ja turhautumisen tunteesta, joka herää, kun tajuaa, ettei toisen ihmisen auttaminen ole aina omasta itsestä kiinni.
Whole Againin musiikkivideo saa täten myös virallisen Ensinäyttönsä.
– Haettiin videolle tavanomaisesta rockvideosta poikkeavaa visuaalista ilmettä ja värimaailmaa. Onnistuttiin missiossa selkeän vision ja taitavien tekijöiden ansiosta. Videolla näkyvä vaasi edustaa ihmisen haurautta ja sitä, kuinka kaikki voi särkyä silmänräpäyksessä.
– Kuvissa esiintyy myös ex-basistimme Atte, joka päätti siirtyä musahommista muihin hommiin. Kaikkea hyvää Atelle!
Nuoret ja raikkaat – Founding Neverland: Whole Again (Joonas Haaponiemen ja Tuomas Nurmen käsialaa oleva musiikkivideo Ensinäytössä jutun alussa)
Entä mitäpä tästä eteenpäin?
– Loppuvuosi menee näillä näkymin vielä sorvin ääressä. Meillä on sopiva julkaisija etsinnässä ja tarkoituksena saada levy pihalle alkuvuodesta 2018. Sen jälkeen aiotaan ottaa keikkalavat haltuun uuden setin kanssa. Seuraavan sinkun julkaisu on myös jo suunnitteilla ja voikin olla, että lisää uutta matskua on luvassa vielä tässä syksyn aikana, rumpali Leo Puranen vihjailee.
Kuva: Iiro Palva-AhoFounding Neverland on:
Juuso Pitkänen (laulu)
Jesse Keihäsvuori (kitara)
Aleksi Ruotsalainen (kitara)
Leo Puranen (rummut)
Kaikkiin Nuoret ja raikkaat -sarjassa esitellyksi tulleisiin artisteihin ja yhtyeisiin pääset tutustumaan täällä.
Jos tiedät, kuka tekijä tai mikä kokoonpano olisi sekä nuori että oikealta tuntuvalla tavalla raikas, vinkkaa asiasta meille:
Hups! Emme löytäneet lomakettasi.
Muista kuunnella ja asettaa seurantaan myös tämän tästä täydentyvä Nuoret ja raikkaat: 2017 -soittarimme: