Nuoret ja raikkaat: GoGo Pojat

Yhtyeeksi sattumalta.
5.4.2017 18:09

Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia, etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.

GoGo Pojat on porilainen, vuonna 2016 perustettu suomenkielistä rockia räimivä trio.

”Kokoonpanomme osoittautui sen verran toimivaksi, että päätettiin jatkaa kohti ylvästä ja jaloa päämääräämme tuhota suomirock.”

Rumpali Jali Järvinen muistelee pumppunsa ensitahteja näin:

– Istuimme Valtterin (kitaristi Mäkitalo) kanssa paikallisessa ravitsemusliikkeessä, kun bongasin sattumalta lehdestä ilmoituksen bändikilpailusta, johon osallistumisen deadline häämötti kahden viikon päässä. Päästin suustani vitsikkään ehdotuksen pistää kasaan bändi ja tehdä biisi.

Pian sitten jo päätettiinkin pyytää Eddoa (laulaja-basisti Werkman) tuomaan mukaan laulu- ja bassonsoittotaitonsa sekä jokin hyväksi havaitsemansa pöytälaatikkobiisi. Voittoa kisasta ei tullut, mutta kokoonpanomme osoittautui sen verran toimivaksi, että päätettiin jatkaa kohti ylvästä ja jaloa päämääräämme tuhota suomirock.

Nuoret ja raikkaat -sarjassa GoGo Pojat edustaa Ella-nimisellä kipaleella.

Tää on tämmönen hyvä biisi, Valtteri Mäkitalo avaa. Lauluntekijä Werkman jatkaa:

Ella syntyi pari vuotta sitten, tarkalleen kesällä 2015. Istuin ystäväni Aapeli Salmisen kanssa ulkosalla viskipullon kera ja heittelimme vuorotellen säe-ideoita toisillemme. Aapeli taikoi riffin ja mä viimeistelin loput.

Tämä on tyypillinen tarina pakkomielteistä rakkaudesta. Pakkomielteen kohde Ella ei ole kiinnostunut ja pyrkii useaan otteeseen ilmaisemaan asian. Yrityksestä huolimatta kappaleen päähenkilö ei kuitenkaan pysty tukahduttamaan tunteitaan. Omaelämäkerrallistako? Ehkä. Itselleni on jäänyt hieman epäselväksi, mitä Ellalle laulun lopussa käy. Jääköön se siis kuuntelijan tulkittavaksi.

Alla näkyvän singlekannen on piirtänyt GoGo Poikien tuottajana, managerina ja taiteellisena vastaavana operoiva Lotta Siivonen.

Nuoret ja raikkaat – GoGo Pojat: Ella

Lähitulevaisuudessa Pojilta on lupa odottaa sekä keikkoja että ep-mallista äänitettä, jonka on määrä ilmestyä vielä tämän vuoden puolella.

GoGo Pojat on:

Eddo Werkman (laulu ja basso)
Valtteri Mäkitalo (kitara)
Jali Järvinen (rummut)

Kaikkiin Nuoret ja raikkaat -sarjassa esiteltyihin artisteihin ja yhtyeisiin voit tutustua täällä.

Jos tiedät, kuka artisti tai mikä kokoonpano olisi sekä nuori että sopivalla tavalla raikas, vinkkaa ihmeessä asiasta meille:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Muista kuunella ja seurata myös vuoden 2017 Nuoret ja raikkaat -soittolistaa:

Lisää luettavaa