Nuoret ja raikkaat: Kotipihalaiset

Viisi maailmankaikkeutta.
26.5.2016 09:38

Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia. Etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.

Kotipihalaiset on ystäväpohjainen hip hop -kollektiivi, joka koostuu useista artisteista ja non-artisteista.

Tää on way of life ja state of mind, emme ole vain bändi ja ryhmä. Meistä on moneksi, mut ei kenestäkään meiksi, Ode kommentoi ja jatkaa:

– Kokonaisuudessaan tähän porukkaan kuuluu lukematon määrä hyviä jäbiä, kaikki ei välttämättä esiinny näissä biiseissä tai ole artisteja. Ajateltiin julkaista kesän–syksyn aikana uusi kappale, jossa esiintyisi vielä useampi tyyppi.

Paljasjalkaiseksi stadilaiseksi tunnustautuva Ode on Monsp Recordsin tuorein kiinnitys. Mies työstää parhaillaan soolo-debyyttiään, jolta kuultaviin on laskettu jo kappaleet Iha miten vaan, Kristallia ja Honda (feat. Tommishock). Myös Oden JXO-yhtye julkaisi juuri Malmi ”N” Kartano -nimisen esikoisalbuminsa.

Pyrin duunaan sellasta musaa, mitä jengi ei välttämättä osaa odottaa. Kokeilunhalua riittää ja nälkä kasvaa all the time, räppäri summaa.

Oden lisäksi Kotipihalaisissa mellastavat Helsingistä ja Joensuusta kotoisin olevat Hursti ja Häkkilä, jotka aiemmin tunnettiin nimillä Mäklee ja Intressi. Paraikaa kaksikko työstää yhteistä debyyttialbumiaan, jolta on YouTubessa jo julkaistu kappaleet Metsään, Puhdistus (feat. Ode) ja Köyhän miehen sävelet. Näiden herrojen aikomuksena on tuoda Suomi-skenen keskuuteen jotakin ”ennenkuulumatonta ja pysyvää”.

Pohjois-helsinkiläinen Jason Stone puolestaan on vaikuttanut englanninkielisen rapin ja rockin saralla jo pitkään. Kotipihalaisten ohella herra toimii tällä hetkellä Cranium-debyyttisinkkunsa hiljattain julkaisseen metalcore-pumppu I Screamin vokalistina.

Koko elämänsä Pohjois-Helsingissä asustellut Chaves taasen kertoo aloittaneensa runoilemaan muutamia vuosia sitten ”possen kautta”.

Kotipihalaisten Nuoret ja raikkaat -poiminnoksi valikoituneen videobiisi Kosmoksen kerrotaan edustavan ”jokaisen kokoonpanon jäsenen perspektiiviä maailmankaikkeudesta”.

Nuoret ja raikkaat Kotipihalaiset: Kosmos

Huom: Oden JXO juhlii levynjulkkareitaan perjantaina 27.5. Malmin Crazy Horsessa.

Se on all in, nähään siellä! Ode huikkaa.

Kaikkiin Nuoret ja raikkaat -sarjassa tähän mennessä esiteltyihin artisteihin ja yhtyeisiin pääset tutustumaan täällä.

Jos tiedät kuka, tai kenen yhtye olisi nuori ja vieläpä raikas, vinkkaa ihmeessä asiasta meille:

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää luettavaa