Olit jo The Soundsin läpimurron aikoihin hyvin avoin seksuaalisuudestasi, etkä antanut sitä vinoon katsovien häiritä?
– Minun ongelmani oli se, etten välittänyt vittuakaan mistään. Enkä varsinkaan siitä, mitä minusta ajateltiin. Jos olisin välittänyt, olisin voinut tehdä paljon hyvää avoimuudellani.
– Ei sillä, painiskelin minäkin näiden asioiden kanssa nuorena. Mutta vain hetken. Kun tapasin tuolloisen tyttöystäväni, pohdin pitkään, haluanko tuoda asian julki. Sitten ajattelin, että jos hän tekee minut onnelliseksi ja avoimuus asiasta tekee minut onnelliseksi, miksi kieltäisin sen itseltäni?
– Olen todella iloinen, jos tämä avoimuus on auttanut edes yhtä ihmistä maailmassa, vaikkei se ollut sitä, mihin tähtäsin asialla nuorempana itsekkäässä pienessä päässäni.
Millaista oli kiertää vähän yli parikymppisenä supersuositussa bändissä ympäri vaarallista ”mahdollisuuksien maata”? Kaikkeen valmiille nuorelle Majalle houkutuksien määrä oli varmasti mittaamaton.
– Minähän olin niitä tyttöjä, jotka kokivat vetoa kaikkea vaarallista kohtaan. Helvetti. Minä olin itse vaarallinen!
– Jos jossain keikkakaupungissa oli ”se kaupungin vaarallinen kortteli”, josta oli mahdollisuus löytää hyvät bileet, minut löysi taatusti sieltä. Kunhan keikka oli vedetty täysillä, etsin vain uusia keinoja sekoilla.
Miten bändin jätkät suhtautuivat siihen, että heidän laulajansa pyöri milloin missäkin ja kenen kanssa huvitti?
– Olen aina ollut ennen kaikkea kapinallinen. Joskus ihan kaikkea kohtaan. Elin kuin huomista ei olisi ollut. Muut jäsenet olivat liiankin kärsivällisiä minun suhteeni.
– Ne olivat yhtä aikaa parhaimpia ja hirveimpiä vuosia nuoruudestamme. Hirveimpiä useimmiten minusta johtuen. Olen käyttäytynyt kuin hirviö ja ollut täysi sekopää.
– Joskus olin räkäkännissä koko ajan, täysin sekaisin, ja heidän oli silti tultava toimeen kanssani. Samalla he pitivät siitä, että heillä on bändissään hullu ja viihdyttävä keulahahmo. Joku, joka kaikesta siitä kamankäytöstä ja alkoholista huolimatta täyttää viihdyttävän esiintyjän saappaat.
Moni ihminen häpeilee vanhempana teiniaikojensa sekoiluja ja jopa ulkonäköä, mutta sinä tunnut olevan melko sinut nuoruutesi kanssa?
– Kaikki jotka sanovat, etteivät he kadu mitään elämässään, ovat joko ylimielisiä tai pettävät itseään.
– Olen satuttanut ihmisiä, sanonut asioita joista en ole ylpeä ja tehnyt aika hirveitä asioita, mutta olinkin nuorempana äärimmäisen mustavalkoinen, ja elin aina reunalla.
– Nyt olen paljon tasapainoisempi, mikä on kaltaiselleni ihmiselle vain ja ainoastaan hyvä asia.
Oliko vasta poikasi Danten syntymä vuonna 2015 se hetki, joka sai sinut pysähtymään?
– Tavallaan. Elämäni oli ollut pitkään yhtä pyörremyrskyä. Elin kauan sellaista elämää, ettei mikään muu kuin keikkojen vetäminen ja sekoilu kiinnostanut minua. Kun elää sen myrskyn keskellä, ei sitä hulluutta oikein tajuakaan.
– Sen takia en kirjoittanut hulluina vuosinani musiikkia. Ei ollut mitään mistä kirjoittaa, koska en ymmärtänyt yhtään millaista elämää elin. Olin elävinäni elämääni täysillä, eikä minulla ollut mitään sanottavaa siitä.
– Nyt vanhemmuuden myötä näen menneisyyteni ja itseni kirkkaammin kuin koskaan. Olen onnellinen kun voin kirjoittaa kaikesta kokemastani, mutta myös siitä, ettei minun tarvitse elää sitä kaikkea uudelleen.
Kaiken tämän keskellä The Sounds on onnistunut pysymään yhdessä alkuperäisellä kokoonpanollaan jo 22 vuoden ajan. Mikä on pitkän ”avioliittonne” salaisuus?
– Me kaikki olemme ihan erilaisia ihmisiä. Joukossamme on yksi diplomaatti, yksi tulinen sielu, yksi rauhallinen järkeistäjä ja niin edelleen, mutta jollain kummallisella tavalla tavoitteemme on ollut bändin alusta alkaen sama: tulla yhdessä vitun isoksi bändiksi, valloittaa maailma ja kulkea yhdessä myötäja vastamäet tämän saavuttaaksemme.
– Olemme kasvaneet toisiamme kunnioittaen, tiedämme milloin pysyä erossa toisten asioista ja tiedämme myös, milloin puuttua niihin. Joukossamme ei ole yhtä diktaattoria, ja hyvä niin.
Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko haastattelu Soundista 4/20.