Turbonegro on ristiriitaisuuksien bändi. Toisaalta se pohtii uudella levyllään mitä rock on, mutta samalla sen jäsenistä on mukavaa pukeutua hassuihin vaatteisiin ja sotkea kasvonsa tyylittömillä meikeillä. Norjalaisyhtye on kasvanut vuosien mittaan isoksi nimeksi, mutta pitää silti itseään underground-bändinä. Retoxiksi ristitty uunituore albumi on Turbonegron paras yhdeksään vuoteen.
Vaikka bändin kokoonpano onkin säilynyt viime vuodet samana eikä Turbonegron musiikki ole kokenut juuri kosmeettisia isompia muutoksia, on bändin tilanne aivan erilainen nyt kuin sen hajotessa vuonna 1998. Tuolloin potin räjäyttänyt Apocalypse Dudes oli nostamassa Turbonegroa entistäkin isommaksi ja bändi oli kasvanut nopeasti tavallisesta norjalaisesta punkrock-bändistä lähes kansallissankareiksi, joilla oli vientiä myös ympäri Eurooppaa. Miten sitten Turbonegro vuosimallia 2007 eroaa vuoden 1998 Turbonegrosta?
– Ennen hajoamista tilanne oli aivan kauhea huumeiden ja muun sekoilun takia. Ja luulen että sen kuulee myös musiikista, arvelee basisti Thomas "Happy-Tom" Seltzer, joka tunnetaan myös Turbonegron aivoina, jos ilmaisu tässä yhteydessä sallitaan. – Tämä on kuitenkin ensimmäinen albumi mustan trilogiamme jälkeen, johon kuuluivat Apocalypse Dudes, Scandinavian Leather (2003) ja Party Animals (2005). Tämä trilogiamme oli meidän tavoitteemme tehdä punkrockista elämää suurempaa. Siinä meni kymmenen vuotta, vaikka siitä olimme hajonneina neljä. Nyt Retox on enemmän paluuta perusasioihin. Siinä vain yksinkertaisesti on kaksitoista hyvää biisiä.
No, toimittajan kappaleessa biisejä on kolmetoista, joista tosin kaksi on merkitty bonuksiksi. Näistä etenkin Boys From Nowhere lukeutuu albumin parhaimmistoon. Back In Denim -hoilotus puolestaan kuuluisi enemmänkin jalkapallokatsomoon. Joka tapauksessa Retox on viriili paluu aikaan, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Levy on kahta edellistä levyä suoraviivaisempi ja vierailevat jousisoittajat ovat saaneet pakata instrumenttinsa koteloihin. Punkin alla kytenyt hardrock on viimeistään nyt noussut yhtä tärkeäksi elementiksi. Retox on kiistämättä Turbonegron paras albumi sitten Apocalypse Dudesin.
Turbonegron uran varrelle mahtuu erilaisia sattumuksia ja käänteitä keskiverron saippuasarjan verran. Merkittävin askel monellakin tapaa on silti ollut kitaristi Knut "Euroboy" Schreinerin liittyminen remmiin Ass Cobra -albumin (1996) jälkeen. Paitsi että bändin musiikillinen suunta jalostui suttuisesta punkrockista melodisempaan suuntaan, sai Happy-Tom biisejä kirjoittavan kumppanin. Vaikka biisit kreditoidaan koko bändille, jotta jokainen saisi tuloista saman osuuden, on tämä kaksikko sataprosenttisesti vastuussa Turbonegron biiseistä.
– Ennen kuin hän tuli bändiin, minä kirjoitin melkein kaiken. Joten oikeastaan hän vie Turbonegron aina seuraavalle tasolle. Ja sitä seuraavalle. Pidämme yhdessä biisien kirjoittamisesta. Olemme vain kaksi rokkinörttiä.
Menestys ei ole Turbonegroa kiertänyt. Huomionarvoista silti on, kuinka se ei ole kauaa vanhentun-ut yhdenkään levy–yhtiön leivissä. Levyjä on pukattu ulos sekä ison että pienen puulaakin kautta. Ilman katkeraa jälkimakua ei suhteista ole aina selvitty. Eikä tälle suunnalle näy loppua. Retoxin julkaisee Edel, vaikka vasta hiljattain indie-yhtiö Burning Heart lisensoi oikeudet Ass Cobraan ja Apocalypse Dudesiin sekä julkaisi kaksi edellistä studioalbumia.
– Turbonegro on sekoitus pahaa ja hyvää onnea. Välillä emme edes tiedä kummasta on kyse. Minusta meidän levy-yhtiöuramme on kaikesta huolimatta ollut aika hyvä. Me saatamme hyvinkin olla maailman suurin underground-rockbändi tällä hetkellä. Niin ei olisi käynyt, jos olisimme menneet isolle yhtiölle kolme-neljä vuotta sitten. Tuskin olisimme kasassakaan. Koska tyyppi, joka kiinnittää bändin yhtiölleen ei ole samassa paikassa puolta vuotta pidempään. Siispä meidän pitää olla pienemmällä lafkalla jo saadaksemme heidän puoleltaan pitkäjänteisyyttä.
Monelle Turbonegro edustaa rock’n’rollia pöljää luonnetta parhaimmillaan. Tosiasiassa mikään bändin musiikissa tai julkisuuskuvassa ei ole syntynyt sattumalta, vaan taustalla on Happy-Tomin tarkkaan masinoima visio. Happy-Tomille rock-musiikki on ollut hauskanpidon lisäksi myös kysymys rockin syvimmän olemuksen määrittelemisestä. Retoxilla tämä näkyy jo käytännössä, sillä What Is Rock?! -kappaleessa käydään läpi kahdeksan eri vaihtoehtoa mitä rock oikein on. Humoristisesti tietenkin, mutta sellaisella ulkokierteellä, että se keskiverrolta glamrockarilta menee yli hiuslaitteen.
– Siinä biisissä kysymme tuon ajattoman kysymyksen vielä kerran. Halusimme siitä sellaisen rockoopperan. Se on tarkoituksella teennäinen ja kun luet sanoitukset, se on yhtä isoa haistapaskaa koko biisi.
Aivan oma lukunsa Turbonegrosta on tietysti sen ulkoinen habitus. Bändi on pömppömahaisen Hank von Helveten (Hans Erik Dyvik Husby) johdolla näyttänyt kipeältä kabareelta 80-luvun Bulgariasta. Silti fanaattisen Turbojugend -faniklubin jäsenet tuhrivat perässä naamansa epämääräisiin meikkeihin ja bändi jaksaa itsekin pitää yllä imagoa, johon kuuluu olennaisena osana muun muassa merimiesvaatteet ja homoestetiikka.
– Katsos me Turbonegrossa emme ole Children Of Bodom, vaan Children Of Boredom. Me emme kestä olla tylsistyneinä. Sekin auttaa, että laittaa hassun hatun päähän ja rääpii vähän jotain meikkiä naamaan.
– Soitimme keikan Alice Cooperin kanssa ja hän kuuli paljon samoja elementtejä musiikistamme kuin omassaankin. Toisin sanoen hän huomasi mitä olimme häneltä varastaneet. Paikallinen media yritti väkisin saada hänet syyttämään meitä siitä, mutta hän vain sanoi pitävänsä meistä. Hän kylläkin mainitsi, että meidän kannattaisi käyttää ehostukseemme enemmän kuin 30 dollaria.
Turbonegroon on isketty vahvasti kulttibändin leima. Osana tietysti siksi, että bändiin liittyy niin paljon muutakin kuin sen soittama musiikki. Mutta miten itse määrittelisit kulttibändin?
– En edes tiedä, mitä kulttibändi tänä päivänä tarkoittaa. Ehkä se sitten vain on joku mahtava bändi, josta vain muutama ihminen tietää. Mekin olemme olleet joskus sellainen, heh. Tai no, olemmehan me tavallaan sitä vieläkin. Meillä on faniklubi, joka on jo itsessään kultti.
Kuten aiemmin jo sanoin, pidän meitä maailman suurimpana underground-bändinä, mikä on huomattavasti parempi kuin maailman pienin mainstream-bändi. Meistä mainstream-bändiä ei saa koskaan. Myymme yhä enemmän levyjä, soitamme festareilla pääesiintyjinä, mutta ei meillä ole koskaan ollut mitään promobudjetteja tai markkinointisuunnitelmia. Turbonegro on se bändi, josta kaverit kertovat toisilleen. Jopa James Hetfield ja Kirk Hammett ovat kuulleet meistä kavereiltaan.
Mautonta huumoria ja salaisia riittejä – Turbojugend on aktiivinen myös Suomessa
Turbonegrosta puhuttaessa ei pysty sivuuttamaan Turbojugendia, bändille perustettua pähkähullua fanikerhoa. Ensimmäinen Turbojugend perustettiin Hampurin St. Paulissa, johon kokoonnutaan vuosittain kaksipäiväisille Turbojugend-päiville.
Nykyään Turbojugendin alajaostoja on satoja. Parhaiten Turbojugendilaisen tunnistaa farkkutakista, jonka selkämyksessä on Turbonegron logo sekä jaoston nimi. Muutenkin tietysti vannotaan denimin nimeen.
Turbojugendiin Soundin perehdyttää Turbojugend Oulun presidentti Janne Kallio.
Miten ja miksi Turbojugend Oulu aikoinaan perustettiin? Onko se ensimmäinen Suomessa perustettu alajaosto?
– Samoihin aikoihin perustettiin myös TJ Kallio, mutta siitä ei ole juuri kuulunut sen jälkeen. Pääkaupunkiseudulta nousi sittemmin TJ Helsinki, TJ Vantaa ja muita joiden kanssa olemme yhteyksissä aika paljonkin.
– Kaikki alkoi Oulussa 2001 kaljoittelukeskustelun perusteella. Harmittelimme sitä, että Oulussa ei niihin aikoihin ollut mitään toimintaa ja bändien esiintymismahdollisuudet olivat olemattomat. Halusimme siis elävöittää kuollutta meininkiä. Ja olihan se hauska idea perustaa samalla faniklubi bändille joka oli hajonnut. Yhdistimme nuo kaksi asiaa.
Kuinka toiminta on kehittynyt alkuvuosista?
– Epämääräisten festari- yms. reissujen lisäksi aloimme heti alussa järjestämään omia klubi-iltoja. Kantavana ideana oli tarjota pikkubändeille esiintymismahdollisuus ja samalla tarjota kaupunkilaisille kulttuurivaihtoehtoja. Konsertit ovat kehittyneet ja jatkuneet, nyt Qstockin yhteydessä on jo viideskymmenes kerta.
Erilaisia (fanaattisiakin) faniklubeja on olemassa bändille kuin bändille, mutta mikä erottaa Turbojugendin muista? Yhdistääkö Turbojugendin jäseniä muu kuin Turbonegron fanittaminen?
– Mauton huumori. Sanoisin että kaikki kiteytyy siihen.
Jossain vaiheessa kiersi huhua, että Turbojugendiin päästäkseen tuli suoriutua mitä inhottavimmista liittymisriiteistä. Urbaania legendaa vai totta?
– Kuten vapaamuurareillakin, ovat nämä huhutut rituaalit tietenkin täysin salaisia ja jos kertoisin niistä joutuisin tappamaan kaikki lukijat.
Maailmalla on huikea määrä eri kaupunkien Turbojugend alajaostoja – millaista yhteistä toimintaa niillä on?
– Osalla ei ole mitään yhteistyötä, mutta osa on solminut ystävyyssuhteita ja tapaamiset ovat aika yleisiä. Ympäri maailmaa on jatkuvasti Turbojugend-tapahtumia. Itse olen saanut lukuisia hyviä ystäviä ulkomailta.
Mistä itselläsi Turbonegro-innostus lähti? Osaatko määritellä parasta levyä tai hienointa keikka-elämystä?
– 2001 olimme tribuuttilevyn julkaisubileissä Hampurissa St. Paulissa. Nuo kekkerit ja koko reissu oli sellainen kokemus, että vaihtoehtoja ei sen jälkeen ollut. Turbonegrokin veti pari biisiä vajaalla miehityksellä. Parhaat levyt ovat mielestäni ne hajoamista edeltäneet.