Viiden katsojan keikoista jättikiertueille ja Iron Maidenin juttusille – Markus Vanhala on kulkenut melkoisen matkan

Markus Vanhala edessä.
Saku Schildt

Markus Vanhala ei työtä pelkää. Melodisen death metalin väsymätön puurtaja operoi niin Omnium Gatherumissa, Insomniumissa kuin jokusessa muussakin kokoonpanossa. Timo Isoaho jututti kitaristia Soundiin 5/21 ja kysyi muistoja vaiherikkaan uran varrelta. Lue katkelma haastattelusta alapuolelta.

Miten bänditouhusi käynnistyivät?

– Siinä oli ensin pari koulubändiä, mutta ne saivat jäädä, kun perustin Omnium Gatherumin vuonna 1996. Diggasin juuri silloin kovasti Emperorista, Mayhemistä, Dissectionista ja muista bläkkisbändeistä, mutta olin silti pohjimmiltani enemmän death metal -tyyppi. Paikalliset black metal -touhut vaikuttivat aika rajuilta, sillä jotkut hahmot puhuivat kaikenlaisista kirkkojen räjäytyssuunnitelmista. Lisäksi ainakin parin tyypin elämä päättyi oman käden kautta. Meno oli toisin sanoen aika samanlaista kuin Norjassa, mutta kymenlaaksolaiset eivät osanneet brändätä hommaa niin hyvin!

– Kun Omnium Gatherumilla oli sitten ensimmäinen keikka, kiinnitin koulun ilmoitustauluille mainoksia. Eipä aikaakaan, kun rehtori kuulutti minut koulun keskusradiolla puhutteluun. ”Satanistisen propagandan” levittäminen ei kuulemma ollut suotavaa. Sitten rehtori soitti meille kotiin ja ilmoitti, että teidän poikanne on satanisti. Isäni huomautti, ettei rehtorin tietopankki taida olla ihan ajan tasalla. Sitten hän muistutti, että ”Suomessa on muutenkin uskonnonvapaus”. Puhelu päättyi sanoihin: ”Niin ja minä tunnen Markuksen kaverit, ja ne on oikein kivoja”.

Kotkassa oli tuolloin paljon metallikeikkoja, ja sinäkin järjestit monta tapahtumaa.

– Lukioaikojen Metal Party -tapahtuma oli melko legendaarinen. Olin tilannut paikalle PA:n, mutta se osoittautui reilusti liian pieneksi, eikä tämä miellyttänyt paikalle saapuneen Diablo Brothersin (myöhemmin Diablo) Rainer Nygårdia. Unohdin myös tilata paikalle miksaajan, joten minun täytyi hoitaa sekin homma. Kaiken lisäksi huvilupa loppui kesken iltaman, ja Diablo Brothers ehti soittaa setistään vain puolet. Rainer ja kumppanit eivät olleet innoissaan.

– Toisella kerralla buukkasin yhdeksi esiintyjäksi black metal -yhtye Hornan. Nuorisotalon täti paheksui heti kättelyssä, kun Horna saapui paikalle kaljakassien kanssa. Kohta tyypit alkoivat vetää pingviinimaaleja naamaan, ja sama täti meni ilmoittamaan, ettei maskeja suvaittaisi. Hornan pojat taisivat nyökytellä, että selvä homma. Sitten keikka alkoi ja kaikilla oli tietenkin täydet tällingit naamassa. Eka biisi oli Sinulle, mätänevä Jehova, ja jouduin taas kerran puhutteluun… Täytyy sanoa, että hevi oli melko vaarallista silloin!

Omnium Gatherum taas ehti tehdä neljä demoa vuosina 1997–2001. Sitten tärppäsi.

– Olin sivarina Kotkan kirjastossa ja lopulta koitti palveluksen viimeinen päivä. Istuin vahtimestarin kopissa ja huomasin, että minulle on tullut sähköpostia. Avasin mailin ja siellä oli sopimustarjous brittiläiseltä Rage of Achilles -lafkalta. Siirtymä oli siis aikamoinen: pääsin sivarista ja hyppäsin saman tien kansainvälisen rokkitähteyden polulle.

– Teimme ensin Steal the Light -ep:n (2002). Olimme Sonic Pump -studiolla Helsingissä ja ääniteknikko Nino Laurenne kysyi sessioiden päätteeksi, että missä meinasitte masteroida. Anteeksi mitä? Ei siis tiedetty mistään mitään, mutta jotenkin asiat hoituivat silläkin kerralla.

– Omnium Gatherum on sellainen ”Hessu Hopo -bändi”. Meiningissä on aina ollut tahatonta antisankaruutta ja kunnon kohellusta, mutta jollakin ilveellä hommat ovat aina jääneet plussan puolella… Hyvänä esimerkkinä voi mainita kakkoslevy Years in Wasten (2004). Olimme taas Sonic Pumpilla ja kuukauden mittainen nauhoitussessio oli juuri päättymässä. Juuri silloin Rage of Achillesilta tuli yllätysviesti, että pulju on mennyt konkurssiin. Jaahas… Kukahan tämän helvetin isoksi paisuneen studiolaskun sitten hoitaa? Olimme aika pahassa kusessa, mutta onneksi Ninolla oli hyvät suhteet Nuclear Blast Recordsin suunnalle. Lafkan edustajat kuuntelivat Years in Wasten raakamateriaalin, kuittasivat studiolaskun ja julkaisivat albumin.

­Milloin rundasit ensimmäisen kerran ulkomailla?

– Englantilainen Candlelight Records julkaisi OG:n Stuck Here on Snakes Way -kolmoslevyn vuonna 2007. He saivat sitten idean, että bändi voisi tehdä brittikiertueen pääesiintyjänä… No, melko harva yhtye aloittaa rundaamisen headlinerina, eikä kierros tietenkään ollut mikään yleisömenestys. Mutta se ei haitannut menoa yhtään. Me olimme kuitenkin kiertueella ulkomailla, ja sehän oli todellinen unelmien täyttymys.

– Täytyy sanoa, etteivät ne alkuaikojen yleisömäärät olleet muutenkaan kovin kummoisia. Muistuu mieleen esimerkiksi eräs ilta Tampereen Tulliklubilla 2000-luvun alkupuolelta, kun lauteille nousivat meidän lisäksi Before the Dawn ja Amoral. Paikalle saapui viisi maksanutta, ja yksi heistä oli vanha tuttu Rainer Nygård. Vai olikohan Rane kuitenkin vieraslistalla?

Onko sinulla mitään tietoa, montako keikkaa olet soittanut vuosien saatossa?

– Kun OG soitti Tuskassa kesällä 2011, se oli omien laskujen mukaan uran 500. esiintyminen. Sen jälkeen en ole pitänyt lukua keikoista, mutta onhan niitä ollut kymmenen menneen vuoden aikana aivan tolkuttomasti. Esimerkiksi vuonna 2015 Insomnium ja Omnium Gatherum rundasivat Ensiferumin kanssa Euroopassa, jonka jälkeen molemmat yhtyeet jatkoivat suoraan jenkkikiertueelle. Toisin sanoen esiinnyin kahdesti illassa parin kuukauden verran… Pelkästään siinä tuli mittariin noin sata keikkaa!

Liityit Insomniumin riveihin vuonna 2011. Ensin toimit kiertuekitaristina, mutta pian pesti muuttui vakituiseksi. Eivätkö tulevat keikkamäärät yhtään hirvittäneet?

– Pitää muistaa, että niin OG kuin Insomnium olivat tuolloin paljon pienempiä yhtyeitä. Mietin jotenkin niin, että ”kahdesta puolikkaasta” tulee yksi kokonainen juttu, ja pystyn jatkossa elämään pelkillä rokkitouhuilla. No, eihän siinä mennyt kauankaan, kun molempien bändien tahti alkoi nousta ihan eri levelille… Kaikesta huolimatta olen missannut ainoastaan yhden Insomniumin keikan vuosien saatossa. Insoilla oli nimittäin veto Tampereen Pakkahuoneella talvella 2020, ja samaan aikaan Omnium Gatherum oli buukattu 70 000 Tons of Metal -risteilylle Karibialle. Jostakin syystä päätin lähteä Karibialle!

Kun katsot menneitä rundeja tai vaikkapa festareita, millaisia muistoja nousee päällimmäisenä mieleen?

– Porin Sonispheressä oli aikamoinen kattaus vuonna 2010. Muistan, kun astuin ulos bäkkärin vessasta, ja kirjaimellisesti törmäsin Alice Cooperiin. Myös Iron Maiden oli paikalla, ja meninkin sitten juttelemaan suurelle sankarilleni Adrian Smithille. Hän oli hyvin kohtelias, ja minä olin hyvin päihtynyt!

– Nevermoren Warrel Danen kohtaaminen oli vähän hämmentävämpää. Olen kova Nevermore-fani ja kuulin sitten ennen erästä Seattlen-keikkaa, että Warrel on tulossa katsomaan OG:ta. Täytyy sanoa, etten ihan uskonut tätä tarinaa. Menimme sitten lavalle, ja Warrel oli eturivissä moshaamassa ja laulamassa mukana. Tapasin miehen myöhemmin illalla ja hän kertoi diganneensa bändin meiningistä jo vuosien ajan. Huh huh.

– Pitää toki muistaa, ettei rundaaminen ole läheskään aina pelkkää juhlaa. Esimerkiksi vuonna 2017 mentiin Hong Kongiin, ja kaiken piti olla kunnossa Insomniumin keikan suhteen. Kun sitten päästiin paikan päälle, meidät vietiin saman tien putkaan viisumeissa olleiden epäselvyksien vuoksi. Officerit eivät puhuneet englantia ja tilanne alkoi jo vähän ahdistaa. Lopulta keikka peruuntui, mutta meidät onneksi laskettiin vapaalle jalalle.

Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 5/21.