Liveraportti: Metallica megakonsertissa Hämeenlinnassa – Ei ehkä teknisesti paras suoritus, mutta silti viihdyttävä paketti heviä

Sami Lommi

Metallica, Ghost & Bokassa
Kantolan tapahtumapuisto, Hämeenlinna
16.7.2019

Teksti: Vesa Siltanen, kuvat: Sami Lommi

Siitä on tasan 20 vuotta, kun meikäläinen näki Metallican ensimmäistä kertaa. Hämeenlinnan kostea ilmanala toi vuoden 1999 Ruisrockin mieleen, mutta paljon on kuitenkin muuttunut parissa vuosikymmenessä. Heavy metal -jättiläinen on tänä aikana käynyt hajoamisen partaalla, mutta selvinnyt ja noussut sieltä suosionsa huipulle. Matkan varrella basisti on vaihtunut Jason Newstedista Robert Trujilloon, James Hetfieldin macho nokkamieshahmo on vanhentunut arvokkaasti ja Kirk Hammett on hävittänyt puhelimia.

Jotain on selvästi tehty oikein, kun Kantolan tapahtumapuistoonkin kerääntyi yhteen 55 500 kiinnostunutta silmä- ja korvaparia. Kyseessä oli Metallican suurin oma yksittäinen Suomen-konsertti ja samalla rikottiin myös tapahtumapuiston yleisöennätys. Valtava yleisömeri johti siihen, ettei ainakaan tällainen allekirjoittaneen kaltainen pituusrajoitteinen kaveri nähnyt ihmeen matalalle lavalle yhtään. Tai no, kerran tai kaksi saatoin erottaa Hetfieldin nuppineulan kokoisen pään jossain kaukaisuudessa kaikkien älyluurejaan ilmassa pitelevien käsien lomasta.

No, pääasia että musiikki kuului – ja kyllähän se tosiaan kuului. Soundit olivat illan jokaisen bändin kohdalla yllättävän selkeät, erottelevat ja hyvässä balanssissa ainakin miksausteltan tietämillä kuunneltuna. Jopa lämmittelyaktit, norjalainen Bokassa ja ruotsalainen Ghost, kuulostivat iskeviltä ja saivat soittaa kunnon äänenpaineella.

Stoner punkin kuninkaiksi itseään mahtipontisesti kutsuva Bokassa oli todennäköisesti valtaosalle tuiki tuntematon nimi, joten norjalaistriolla oli oiva näytön paikka edessään. Nuori trio selvisi tiukasta paikasta ihan kunnialla, vaikka musiikkinsa ei jättänytkään juuri minkäänlaisia muistikuvia. Bändi ei ollut järin stoner eikä kauhean punk, vaan lähinnä alavireisin ja pörisevin kitaroin soitettua punkahtavaa poprockia, josta parhaiten jäi mieleen ainoastaan setin toiseksi viimeisenä soitetun Immortal Space Piraten intro.

Bokassa

Bändin esiintyminen oli kuitenkin varmaotteista ja energistä, mistä suurin kiitos kuului Bård Lingalle, joka otti lavan haltuun juosten rampeilla ja sivuilla laulaja-kitaristi Jørn Kaarstadin ollessa sidottuna mikkitelineen ääreen ja rumpali Olav Dowkesin luonnollisesti istuen omalla tontillaan. Kaarstad myös jutusteli rennosti ja veisteli vitsejä ottaen yleisöön mukavasti kontaktia.

Illan toinen avausakti Ghost sen sijaan ei ollut yleisölle entuudestaan tuntematon vaan joillekin peräti yhtä odotettu esiintyjä kuin Metallica – ellei jopa vieläkin odotetumpi,  sen verran monta Ghost-maskiin ja muihin vermeisiin pukeutunutta kuuntelijaa yleisöstä tuli bongattua kaikkien niiden Metallica-paitojen joukosta.

Itselleni Ghost on ollut aina levyiltä sellaista ihan kivaa kuunneltavaa – parhaimmillaan oikein hyvää, mutta ei sen suurempia säväreitä aiheuttavaa. Livenä bändi on tähän asti jättänyt puolestaan aina kylmäksi ja näkemäni keikat ovat olleet todella lussuja ja haukotuttavan tylsiä. Ilokseni bändi yllätti nyt positiivisesti ja tarjoili oikeinkin viihdyttävän show’n – ja kerrankin kunnon tuhdeilla soundeilla, joiden ansiosta biisit pääsivät oikeuksiinsa.

Iso kiitos tästä kuuluu bändin liiderin Tobias Forgen nykyiselle lavapersoonalle Cardinal Copialle, joka on aiempiin Papa Emeritus -hahmoihin verrattuna oikea showmies. Yleisöön otetaan paljon kontaktia, lavalla liikehditään ja elehditään niin, että takarivikin sen näkee ja välispiikit vedetään rennosti vitsejä viljellen. Pitemmän päälle nämä pääasiassa alapään juttuihin keskittyneet vitsailutkin kävivät kuitenkin vanhoiksi – lisäksi jostain syystä Copian puhetyyli toi itselleni mieleen Jim Carreyn esittämässä Tony Cliftonia, yhtä koomikko Andy Kaufmanin luomaa hahmoa. Ehkä niin on tarkoituskin…?

Ghost

Sitten päästään itse asiaan eli illan pääesiintyjään. Hämeenlinnan-keikka oli osa samaa Worldwired-kiertuetta, jonka tiimoilta yhtye heitti viime vuoden keväällä kaksi keikkaa Helsingin Hartwall-areenalla. Tällä kertaa tuoreimman Hardwired… To Self-Destruct -albumin biisien osuutta settilistalla oli kuitenkin hieman vähennetty ja parit vanhat klassikot saivat tehdä tilaa hieman harvinaisemmille siivuille.

Uusimmalta levyltä ensiesityksensä Suomessa sai mainio Here Comes Revenge, muut siivut (Hardwired, Moth Into Flame ja Spit Out The Bone) ovatkin jo vakiinnuttaneet paikkansa setissä ja kuultiin jo Helsingissä. Setin harvinaisempaa laitaa edustivat lisäksi S&M-livelevyn upea No Leaf Clover, Black-albumin The God That Failed sekä pitkästä aikaa settiin tiensä löytänyt Frantic parjatulta St. Anger -levyltä, joka kuulostaa bändin nykysoundilla oikein hyvältä. Muutenkin kaikki biisit, niin uudet kuin vanhat, istuivat mukavasti settiin toistensa joukkoon.

Soitannollisesti Metallica oli tiukemmassa iskussa taannoisilla Helsingin-keikoillaan, nyt Hämeenlinnassa paketti oli välillä harvinaisen levällään. Lars Ulrich, jonka haukkuminen (netti)keskusteluissa on enemmän sääntö kuin poikkeus, oli tällä kertaa heikoin lenkki ja ilmeisen pahalla päällä ollut James Hetfield mulkoilikin rumpalitoveriaan välillä hyvinkin murhaavasti. Fillit kolisivat missä sattuu, nuotteja jäi välistä ja tanskalaiskannuttaja kiilasi paikoin hyvinkin railakkaasti. Sen sijaan soolokitaristi Kirk Hammett oli petrannut sitten viime näkemän ja selvisi omista lurituksistaan ilman suurempia räpeltämisiä.

Metallica

Mainituista moitteista huolimatta Metallican juna ei ollut missään vaiheessa vaarassa levitä totaalisesti raiteiltaan, vaan toi mukanaan virkistävää vaarantunnetta, joka on viime keikkojen puhtaasta suorittamisesta kenties puuttunut. Papa Hetin huono päiväkin kääntyi lopulta enemmän voitoksi ja mies vaikutti olevan nyt entistä enemmän läsnä – James otti yleisöön paljon kontaktia eivätkä hänen välispiikkinsä kuulostaneet käsikirjoitetuilta ja väkinäisiltä.

Hattua täytyy nostaa myös basisti Trujillolle, jota kaikki eivät vieläkään sisäistä bändin varsinaisena jäsenenä vaikka onkin nyt ollut bändissä kauemmin kuin edeltäjänsä Newsted. Lavan ulkopuolella Rob ei ole bändin näkyvin hahmo, mutta lavalla hän näyttää todelliset kyntensä. Jotain miehen työmoraalista kertoo myös se, että hän jaksaa opetella joka keikkapaikkaa silmällä pitäen yhden paikallisen biisin, jota hän sitten Kirkin kanssa jamittelee. Hämeenlinnassa kuultiin tosiaan Popedaa ja ei voi kuin ihailla, miten hyvin Trujillo ääntää suomea.

Muutamia haparointeja ja välillä melko hämmentäviä biisien lopetuksia lukuun ottamatta Metallica tarjoili taas kelpo keikan, josta sai lähteä pois hyvillä mielin. Tulkaahan taas pian takaisin, mutta mieluummin jäähalliin tai stadionille, jooko?

Metallica

Metallican settilista Hämeenlinnassa näytti kokonaisuudessaan seuraavalta:

1. Hardwired
2. The Memory Remains
3. Disposable Heroes
4. The God That Failed
5. The Unforgiven
6. Here Comes Revenge
7. Moth Into Flame
8. Sad But True
9. No Leaf Clover
10. Rob & Kirk jam (Popeda-cover, Orion)
11. Frantic
12. One
13. Master of Puppets
14. For Whom the Bell Tolls
15. Creeping Death
16.Seek & Destroy

Encore:
17. Spit Out the Bone
18. Nothing Else Matters
19. Enter Sandman