ALL THAT REMAINS: Overcome

Arvio julkaistu Soundissa 10/2008.
Kirjoittanut: ANTTI MATTILA.

The Fall Of Ideals -albumi (2006) ei ollut pelkästään All That Remainsin laajempaan tietoisuuteen nostanut laatutakuu ja työvoitto. Se oli puolustuspuhe ja suunnannäyttö jo tuolloin parjatulle metalcore-liikehdinnälle.

Arvio

ALL THAT REMAINS
Overcome
Prosthetic

The Fall Of Ideals -albumi (2006) ei ollut pelkästään All That Remainsin laajempaan tietoisuuteen nostanut laatutakuu ja työvoitto. Se oli puolustuspuhe ja suunnannäyttö jo tuolloin parjatulle metalcore-liikehdinnälle. Musiikkityylin nousu muoti-ilmiöksi ei oikeuta leimaamaan koko porukkaa pettureiksi; The Fall Of Ideals oli tästä oiva muistutus.

Overcome edustaa metalcorea siloitellussa muodossa. Puhtaat lauluosuudet on viritelty entistä tarttuvammiksi ja kitaralinjat vielä astetta melodisemmiksi. Levyn soundista jää siistitympi vaikutelma, mikä ei ole rosoisuudella pelaavalle bändille pelkästään hyvä asia. Ilmaisun ääripäät ovat lähentyneet toisiaan ja tasoittuneet. Aggressiivisuuden ja melodisuuden välillä särmikkäästi sinkoillut tyyli on yhä tallella, mutta paketti on tiiviimmin kasassa, ääripäiden vaihteluväli on pienempi. Satunnaiselle kuulijalle tämä lienee silti ”kamalaa mörinää”.

Overcome on jalostettu jatko-osa, edeltäjäänsä paremmin tuotettu ja nätimmin paketoitu. Rupisuutta, synkempiä värejä ja musertavampaa metalcorea jää kaipaamaan, mutta tällaisenakin All That Remains on alansa merkkibändejä.

Lisää luettavaa