”Aina riittäis stressii/olis uutisii ja kriisii/mut niistä on tehty aivan liian monta biisii”, räpäytteli Laineen Kasperi tuoreimmalla albumillaan. Trail Of Dead ei jaa tätä näkemystä, vaan on hakenut kahdeksannelle levylleen inspiraation vallitsevan maailmantilanteen kurjuudesta ja apatiasta.
Masentavan ahdistaviin lähtökohtiinsa nähden Lost Songs on varsin suoraviivainen ja eloisa albumi. Open Doors avaa levyn äkäisesti pirskahtelevilla riffeillä. Rummut vyöryvät päälle ja nuijivat korvakäytäviä. Syyrian sisällissodasta kertova ja Pussy Riotille omistettu Up To Infinity kuulostaa oikeasti vaaralliselta kappaleelta. Conrad Keelyn laulu huojuu paikoitellen siinä rajoilla, että saa jännittää lähteekö tulkinta täysin lapasesta. Musiikki on mahtavan vapautunutta ja jatkuvasti mielipuolisuuden rajoilla keikkuvaa.
Nimikkoraidalla yhtye painaa jarrua ja tuo mukaan tarvittavaa vaihtelua popimmilla sävyillä. Levyn puolivälin tietämille on lipsahtanut muutama sävellys, jotka eivät yllä alun hurmokseen. Catatonicin ja Bright Young Thingsin kaltaiset täsmäiskut takaavat mielenkiinnon ylläpysymisen lähes viimeisen pyörähdykseen asti. Päätösraita Time And Again on luokattoman mitäänsanomaton lopetus loistavalle levylle.
