…AND YOU WILL KNOW US BY THE TRAIL OF DEAD: Worlds Apart

...AND YOU WILL KNOW US BY THE TRAIL OF DEAD
Worlds Apart
Interscope

Trail Of Dead on kehittänyt ilmaisuaan maltillisin askelin. Jokaisella pitkäsoitolla bändi on salakavalasti vihjaissut eteenpäin menosta, mutta todelliset harppaukset ovat jääneet uupumaan.

Muutamista hyvistä hetkistä huolimatta nelikon edellinen teos (Source Tags & Codes, 2002) ei ensihuuman jälkeen juuri kantanut, joten en odottanut Worlds Apartilta ihmeitä. Levy kuitenkin pesee Trail Of Deadin vanhan katalogin mennen tullen. Turhat metelöinnit ja häly-äänet ovat saaneet kyytiä, mutta ilman, että bändin tunnusmerkiksi muotoutunut intensiteetti on kärsinyt. Päinvastoin.

Lisääntyneet suvantokohdat tuovat yhtyeen dynamiikan yhä selvemmin esille. Nykylinjan Trail Of Dead pystyy tunteenpalossaan haastamaan tyylisuunnan edesmenneen kuningasyhtyeen The Afghan Whigsin. Muutamissa kappaleissa (Caterwaul, A Classic Arts Showcase) liikutaan jo pelottavan lähellä.

Worlds Apart sisältää myös bändin historian ensimmäiset hitinhajuiset kappaleet. Erityistä tarttumapintaa löytyy nimikappaleesta, joka tekstiltään siistittynä versiona saattaisi pärjätä radioaalloilla kohtalaisen hyvin. Nyt pienikin sauma breikkaukseen torpedoidaan heittelemällä avoimia herjoja niin MTV:n kuin kristinuskon suuntaan. Tällä metodilla ainakin taataan se, että Trail Of Deadin suosio ei pääse vahingossakaan nousemaan kulttiluokkaa ylemmäs. Toisaalta, niin kauan kuin bändi tekee näin hyviä levyjä, ei asialla ole, Trail Of Deadia lainatakseni, ”vitunkaan väliä”.