ANTONY & THE JOHNSONS: I Am A Bird Now

Tartuin tähän albumiin sekavin tuntein. I Am A Bird Now tuntui liian valmiilta paketilta: levykannen Candy Darling kuolinvuoteellaan, vahvasti meikatun Antonyn ulkoinen olemus ja koko transseksuaalisuuden tematiikka maistuivat juuri sellaiselta laskelmoidulta rakennelmalta, millaista kriitikot kovin kerkeästi intoutuvat ylistämään. Heillä kun joskus on tapana hurmioitua omista sanoistaan, vaikka hyvin ymmärtäisivätkin, ettei median hetkellinen innostus tuo taiteilijalle vaatimatonta kulttikannattajakuntaa laajempaa yleisöä.

Se, että albumi nousee jo gospel- sävytteisellä avausraidallaan Hope There's Someone kaiken halvan sensaatiohakuisuuden yläpuolelle, johtuu yhtyeen johtohahmosta, sen laulajasta ja lauluntekijästä, Englannissa syntyneestä, mutta New Yorkin gay-klubeista kotinsa löytäneestä Antony Hegartystä. Antonyn ääni on suorastaan taivaallisen kaunis. Sen sukupuolettomasta soinnista löytää yhtymäkohtia niinkin erilaisiin inhimillisen tuskan tulkkeihin kuin Jeff Buckley, Nina Simone, Roy Orbison, Sam Cooke ja Jimmy Scott. Antony käyttää vibraattoaan ilmaisuvoimaisesti liikkuessaan elegantilla varmuudella oktaavista toiseen.

Oman leimansa levylle antavat nimekkäät vieraat: Lou Reedin ääntä ja kitaraa kuullaan Marc Almondin runosta innoituksensa saaneella, sielukkaalla Fistfull Of Lovella, Rufus Wainwrightia What Can I Dolla, ja Boy Georgen kanssa Antony pääsee duetoimaan You Are My Sisterillä. Yksikään tähti ei kuitenkaan yritä jättää Antonya varjoonsa.

Lauluja sävyttävät surun ja kaihon tunnelmat. Piano, sellot, viulut ja huilut rakentavat katkeransuloisia maailmoja Antonyn yksityisistä ongelmista kertojaäänen ympärille. Ja niin kuin aina silloin, kun kyseessä on merkittävä taideteos, yksityisestä tulee yleistä: nämä laulut kertovat loppujen lopuksi vain yhdestä ihmisestä etsimässä oman elämänsä tarkoitusta.