ARCTIC MONKEYS: Suck It And See

Arvio julkaistu Soundissa 6/2011.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.

Arctic Monkeysin vimmainen ja hurjia määriä myynyt debyytti teki sen uralle varsinaisen karhunpalveluksen. Vaikka Whatever People Say I Am, That’s What I Am Not -levyn (2006) laadukkuutta tuskin kukaan voi kiistää, on suurelta yleisöltä jäänyt huomaamatta bändin kasvutarina ja kehittyminen.

Arvio

ARCTIC MONKEYS
Suck It And See
Domino

Arctic Monkeysin vimmainen ja hurjia määriä myynyt debyytti teki sen uralle varsinaisen karhunpalveluksen. Vaikka Whatever People Say I Am, That’s What I Am Not -levyn (2006) laadukkuutta tuskin kukaan voi kiistää, on suurelta yleisöltä jäänyt huomaamatta bändin kasvutarina ja kehittyminen. Eritoten näin kävi edellisen Humbug-mestariteoksen (2009) kanssa, enkä lainkaan ihmettelisi jos sama laulu jatkuisi Suck It And Seen tapauksessa. On kuitenkin myönnettävä, että Arctic Monkeys on tällä kertaa ottanut myös muutaman askeleen taaksepäin, sillä tuotetun ja studiossa rakennetun Humbugin rinnalla uutuus on selvästi särmikkäämpi ja bändivetoisempi kokonaisuus.

Alex Turner on yksi sukupolvensa parhaista lauluntekijöistä. Tämän mies todisti viimeistään keväällä julkaistun Submarine-elokuvan ääniraidan myötä. Vaikka Turnerin soolodebyytti olikin pienellä budjetilla ja nopealla aikataululla tehty, loistivat hienot laulut läpi vähäeleisestä tuotannosta. Soundtrackin todellinen helmi Piledriver Waltz oli myös miehen itsensä mielestä niin vahvaa valuuttaa, että se piti tälle levylle asti nostaa. Hyvä niin, sillä näin upea kappale saa selvästi aiempaa suuremman kuulijakunnan osakseen.

Suck It And See on jälleen yksi uudenlainen virstanpylväs Arctic Monkeysin hienoon katalogiin. Toivoa sopisi, että ihmiset vihdoin ymmärtäisivät bändin merkittävyyden ja lopettaisivat iankaikkisen jauhamisen debyytin sinänsä ansiokkaasta mekastamisesta. Tästä bändistä riittää moneen lähtöön ja on suoranainen rikos, jos se ei tule saamaan osakseen arvostusta.

Lisää luettavaa