Kun bändissä on kaksi Cavaleraa, voitaneen olla varmoja siitä, ettei musiikki liikoja laahaile tai vässyköi. Sepultura-legenda Max Cavalera ja poikansa Igor Amadeus Cavalera kera rumpali Johnny Vallesin pistävätkin menemään railakkaasti ja intensiteettiä säästelemättä.
Projektissa isoimman roolin ottaa Igor Amadeus, vaikka isäpappa rähisee myös antaumuksella mukana. Albumin anti on crustaavaa myllyttelyä: sepulturamaisesti paahtavan groove-death-thrashin oheen läiskähtää kosolti punkia ja hardcorea. Kun kaikki tulee paksun äärimetalliverhon läpi, albumimitassa tyylillisesti on vähintäänkin kiitettävästi variaatiota. Vaikka tietty raami hommassa kyllä pysyy, kun pääasiassa kipakasti leiskahtavat d-beattailut ja skank-tohotukset saavat ryhtiä isommalla moukarilla mätkitystä raskastelusta.
Karjumista ja tykittelyä siis riittää. Aika rajoilla mennään, etteikö myllytys ja kaahaus olisi jo sietokyvyn rajamailla, mutta ihmeellisesti paketti vaan pysyy kuuntelukelpoisena. Vaikka varsinaisesti ikimuistoista antia levy ei jätä jälkeensä, vallan messevästi saha laulaa ja kitarisat räpsyvät. Ansionsa siinäkin.
