Arvio: Kovasta julkaisutahdista tunnetun Ty Segallin uutuus kuulostaa aiempia levyjä harkitummalta

Arvio julkaistu Soundissa 2/2024.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

Ty Segall
Three Bells
Drag City

Kalifornialainen lauluntekijä Ty Segall on tunnettu huimasta julkaisutahdista ja onneksi myös joistakin erinomaisista albumeista, viimeisimpänä täysosumanaan Freedom’s Goblin (2018).

Three Bellsiä leimaa Segallin lähes tavaramerkkinen runsaus, mutta nyt tupla-albumin mittainen kokonaisuus kuulostaa useita aiempia levyjä huolellisemmalta ja harkitummalta. Kappaleet ovat usein pitkiä ja niin rytmillisesti kuin sävellyksellisestikin moniosaisia.

Varsinaisen musiikillisen roiskimisen Segall näyttää kuitenkin jättäneen ainakin toistaiseksi taakseen. Rakenteeltaan liki progeisesta The Bell -avauksesta lähtien on selvää, että akustiset kitarat ovat perusta, jonka päälle muut ainekset lisätään. Elementeistä keskeisimpiä ovat Segallin sähkökitarapurkaukset ja häikäisevästi soittavan Charles Moothartin rumputyöskentely.

My Room on levyn selkein poplaulu, jonka rinnalla loppuaan kohti virtansa menettävä Eggman lähestyy Syd Barrettin hapuilevuutta. I Hearin kireät kitarasoundit vievät biisiä David Bowien Fashionin suuntaan.

Three Bellsiä yhdessä miehensä kanssa kirjoittanut Denée Segall saa kiitokseksi nimikkobiisin, jonka tekstiksi riittää etunimen toistaminen rumpujen, basson ja sähköpianon pehmeän tyylittelyn seurassa.

Lisää luettavaa