VIIKATE: Surut pois ja kukka rintaan

Viikatteen hurjahko julkaisutahti ei ole ainakaan vielä rokottanut levyjensä tasoa. Jos ja kun luomisvirettä riittää, niin albumeita ja puolipitkiä soittoja voi kaikin mokomin tulla useitakin vuodessa.

Surut pois ja kukka rintaan ilmestyy vain vajaa vuosi Kaajärven rannat -levyn jälkeen ja työn jälki on taas äärimmäisen vakuuttavaa. Viikate riffittelee yhä paikoitellen Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen Lyijykomppania-johdannaisessa vanavedessä, mutta tuon perussoundinsa rinnalle Kaarle ja Simeoni lanseeraavat uuden vuosituhannen rautalangan. Raskasmetallinen rock ja twangisen rautalangan keveys ovat albumia leimaava yhdistelmä. Kun yksi ja sama biisi sekä jytisee että liitää, vaikutus on taianomaisella tavalla mieltä ylentävä.

Vaikka Viikatteen nuottiteline onkin valettu airojen lailla painavaan rautaan, niin bändin Rautavaara-Helismaa -juurisessa kansallisromantiikassa ei tapaa ankaruutta tai ilkeyttä niiden itsensä vuoksi. Ahdistustakin Viikatteen lauluissa on juuri sen verran kuin aitosuomalaisessa musiikissa kuuluukin olla.

Ajankohtainen Otteita syksystä puolitwistaa vauhdilla ja Kuolleen miehen kupletti on piikkisellä rautalangalla silattu murheellinen lapsuuskuva. Liki speedmetallisen kiihkeä Kurjat kurjet esittelee upeasti toimivina vastakohtaisina kitarasoundeinaan säröistä raskautta ja heleän "kaustislaista" riffailua.

Piispa ja minä menee lähimmäksi Viikatteen aiemmilla levyillä enemmänkin esillä ollutta Trio Niskalaukausta. Singleraita Kaunis kotkan käsi lisää albumin runsasrautaiseen seokseen ripauksen rockabillyä.

Viikatteen musiikillisen janan ääripäinä on helppo pitää levyn lainakappaleita. Nerokas Motörhead-suomennos Rauta-airot painaa ja Reino Helismaan tekstittämä slaavilaisiskelmä Varjojen yö "keventää". Jälkimmäiseen tarttuessaan Viikatteen päätä ei ole paleltanut edes Topi Sorsakosken ja Agentsin definitiivinen tulkinta vuoden 1988 Pop -albumillaan. Instrumentaalinen Kivi itkee vihreää vie hienon albumin kauniin rauhalliseen päätökseen.

Surut pois ja kukka rintaan on positiivisuudessaan harvinaisen osuva nimi Viikatteen toistaiseksi parhaalle albumille.