Trumpetisti Matti Riikosen kuolema oli kova isku Hepa Halmeen Prospektille. Riikosen tonttia löytyi kuitenkin hoitamaan Eero Savela. Ja mikä apu hänestä saatiinkaan!
Prospektagon hurmaa kaikilla akseleilla, antaudun ehdoitta. Puolustuksekseni esitän kuunnelleeni albumia nyt pari viikkoa kroonisesti eikä se himmene yhtään. Päinvastoin!
Homma osuu omaan pirtaani viimekädessä ehkä eniten siksi, että kyseessä on loistavan sielukas jazz-bändi, jolta jazzin sääntökirja hukkui jo kauan sitten. Kun sääntöjä ei ole, ajaudutaan kiinnostaviin ratkaisuihin, ainakin kun asialla on näin näkemyksellisiä ja tasokkaita soittajia. Prospektagon on niitä harvinaisia jazz (tai ylipäätään mitään) -levyjä, joilla joka biisillä on selkeästi oma luonne.
Bluesinclusion esimerkiksi tikkaa perimmäistä, normaalisti kitaralla soitettua bluesriffiä, mutta torvilla vedettynä se iskee kuin unessa. Kyllä kitarakin lopulta leikkiin yhtyy, mutta Esa Onttosen vähäeleisen tanakka soolo piirtää sekin syvän bluesin kaikki kliseet väistäen. Hänen käsityönsä hämmästyttää kautta albumin luovalla mielikuvituksellaan. Tosin niin tässä bändissä tekevät kaikki. Halme (huilu, tenori, baritoni) ja Savela (trumpetti) näyttelevät pääosia, mutta (myös baritoniin tarttuvan) Tapani Variksen ja Affe Forsmanin rytmiikka tajuaa pienimmätkin tunnekäänteet. Salainen ase on taustalla hienovaraista myyräntyötä elektroniikallaan tekevä Arttu Tolonen.
