Wastedin, Tryerin ja muiden kovien bändien muusikot samassa yhtyeessä – arviossa Suosikin debyyttilevy

Suosikki
Tää tulee sattumaan anyways
Soit Se Silti

Yksi Tampereen vaihtoehtomusiikin skenen uusimmista tulokkaista on varsin mielenkiintoinen tapaus. Tämän superbändin jäsenillä on pitkä ja vankka kokemus musiikin ja etenkin punkin parissa, mutta tuoreella debyyttialbumilla liikutaan useampien genrejen välimaastossa.

Kappaleiden suhteellisen yksinkertainen soundi antaa hyvin tilaa syvällisille, ajoittain jopa runollisille lyriikoille. Musiikissa kuuluu vahvat post-punk-vaikutteet, ja sanoitukset liikkuvat jokseenkin melankolisissa aiheissa. Kovin mielenkiintoisen levystä tekeekin se, että sanoitukset tuntuvat olevan lähes irrallaan melodioista. Arki on mun huora on puhtaasti spoken wordia ja kaikki muutkin biisit on rakennettu siten, että sanoituksiin on helppo keskittyä.

Laulaja-kitaristi Jussi Kaholan persoonallinen ja rosoinen ääni sopii täydellisesti bändin muutenkin silottelemattomaan tyyliin. Bändin debyyttialbumi onkin kaikin tavoin lupaava. Kaikista eniten Tää tulee sattumaan anyways herättää odotuksia siitä, mitä tulemaan pitää.

Koen musiikin henkilökohtaisesti sellaisena seikkailuna, jota ei ehdi yhden elämän aikana kokonaan edes läpi pelaamaan.

Teillä kaikilla on taustaa eri yhtyeistä (Wasted, Abduktio, Tryer…) Mikä sai perustamaan uuden bändin, Jussi Kahola?
– Uusien asioiden aloittaminen on elämän suola. Innostus katsoa samaa asiaa toisesta suunnasta kai sitten se sokeri. Joka tapauksessa molempia tarvitaan. Koen musiikin henkilökohtaisesti sellaisena seikkailuna, jota ei ehdi yhden elämän aikana kokonaan edes läpi pelaamaan. Ja uudet seikkailut kiinnostavat aina.

Mistä sait inspiraatiota sanoituksiin?
– Ei tarvitse paljoa ympärilleen katsoa niin jotain sieltä löytyy. Lähinnä toimin maailman antennina ja kirjoitan sitten siitä, mitä radiolähetystä sieltä toiselta puolelta joku lähettää. Aina en ole lähetykseen tyytyväinen enkä pidä signaalien taajuuksista, ehkä päinvastoin. Samaan aikaan välillä päästää läpi muidenkin kuunneltavaksi ja tuomittavaksi asiat, joista ei pidä.

Mitä on odotettavissa debyyttialbumin jälkeen?
– Ensimmäisen jälkeen vuorossa on toinen. Toisen jälkeen kolmas. Siinä pisteessä olemme tällä hetkellä bändinä, että viemme tämän jutun vähitellen sitä itseänsä kohti. Katsotaan missä ne rajat sitten tulevat vastaan.

Teksti: Isla Mäkinen