Arvio: Visuaalista tykitystä turhalla tallenteella – Behemothin live-dvd ei perustele olemassaoloaan

Arvio julkaistu Soundissa 5/2018.
Kirjoittanut: Salla Harjula.

Arvio

Behemoth
Messe Noire (dvd)
Nuclear Blast

Heitetään tämän arvion premissi heti pöydälle. Mitään järkeähän tätä live-dvd:tä ei ole ostaa, ellei ole intohimoinen Behemoth-keräilijä.

Kolmen tunnin pätkällä on kaksi eri versiota bändin The Satanist -levyn merkeissä vedetyistä keikoista, joissa soi ensin kyseinen levy alusta loppuun ja sitten pari ekstraklassikkoa vanhemmasta tuotannosta toki kummankin setin päätökseksi. Keikkatallenteiden lisäksi mukana on kourallinen bändin musavideoita. Sitten tietty cd:llä on pääkeikka vielä puhtaana äänitallenteena.

Siinä se. Ihan komea paketointi levyillä tietty on, koska Behemoth ei ole mitään ellei visuaalisesti komea bändi.

Mitä levyjen sisällöstä sitten menisi sanomaan kuin että Behemoth on toki musertava livebändi. Eli keikat ovat tietenkin hillittömän kovat. Behemoth on myös siitä erikoinen bändi, että sen livesoundi on mehevämpi kuin liian usein ylituotetut studiolevyt, eli livetallennetta myös kuuntelee mielellään.

Mutta kyllähän tässä julkaisussa on päällimmäisenä rahastuksen maku.

Lisää luettavaa