Ajan henkeä heijastelevat indiebändit ovat vihdoin saavuttaneet Suomessa sen tason, että niitä voi kuunnella nolostumatta. Nuoret yhtyeet toistavat taitavasti esikuviensa antamia malleja. Omaa otetta ja ilmettä ne tarjoavat harvoin. Siksi niiden musiikin arvon voi yhä kyseenalaistaa helposti.
Helsinkiläisen Black Lizardin ensialbumia on mentoroinut sekopäänä tunnettu, mutta ilmeisesti myös yhteistyöhön kykenevä The Brian Jonestown Massacre -mies Anton Newcombe ja sen on masteroinut Spaceman 3 -yhtyeessä maineensa luonut Sonic Boom. Kummankin vaikutus jää arvoitukseksi, sillä levy on aivan odotusten mukainen. Vaikka nuorukaiset varmasti tykkäisivät The Velvet Undergroundin ja The 13th Floor Elevatorsin kaltaisten nimien pudottelusta, en löydä mitään syytä kurottaa niin kauas historiaan.
Psykedeelisten ja autotallirockiksi kuvailtujen bändien käyttämät kitaraefektit ovat Black Lizardin levyllä kovassa käytössä. Se, kuten monet muutkin tyyliseikat, osoittaa yhtyeen estetiikan tajun vastaavan hyvin pitkälle omaa makuani. Jotain olennaista kuitenkin puuttuu.
Jos laahustetaan näin tiukasti esikuvien jalanjäljissä, meriitit mitataan suoraan biisimateriaalin kautta. Siinä Black Lizard ei vielä pärjää. The Jesus And Mary Chainin Darklandsin ja Spiritualizedin Ladies And Gentelemen We Are Floating In Spacen kaltaiset mestariteokset siintävät kaukana edessä.
