BONNIE ”PRINCE” BILLY: Master And Everyone

Juha Miedon amerikanserkulta näyttävän Will Oldhamin kolmas tarjoilu Bonnie 'Prince' Billynä ei ole yhtä vaikuttava laulukokonaisuus kuin spartalainen I See A Darkness (1999) tai vähän runsaampi Ease Down The Road (2001). Karvanaaman kantriballadit erityisen kiinnostaviksi tehnyt kieroutunut pohjavire tuntuu tavallistuneen suorastaan romanttiseksi mietteliäisyydeksi. Laulajana Oldhamin läsnäolo on edelleen vahva, mutta hänen tarinoidensa maalaamat kuvat eivät tunnu yhtä ainutlaatuisilta kuin aiemmin – aivan kuin levyllä laulettaisiin liian vähän pimeydestä, pahuudesta ja peräkylien hengellisestä fundamentalismista. Myös aina yhtä koruttomasti esiintyvän Oldhamin vastinparina vierailevan Marty Slaytonin kuulas ja perinteinen country-laulajattaren ääni etäännyttää albumia edeltäjistään.

Lyhykäisen levyn hiljainen ja pehmeä äänimaailma vaatii keskittymistä, mutta ei suostu avautumaan. Master And Everyonen musiikki ei kasva yhtään itseään suuremmaksi. Levyn herkkyyttä tavoitteleva tunnelma muistuttaa melkoisesti Lambchopin viimevuotisen Is A Woman -albumin atmosfääriä, tosin piano taitaa olla liian yläluokkainen soitin dominoidakseen koskaan Will Oldhamin musiikkia.

Lambchop-mielleyhtymät ovat sikälikin hyvin ilmeisiä, että Kurt Wagnerin johtaman americana-kollektiivin jäsenistä useampikin on poikennut Oldhamin ranchilla auttamassa tämän albumin äänityksissä. Aloitusraita The Way erottuu levyn muusta materiaalista lämpimän folk-vireensä ansiosta.