Will Oldhamin huiman laajaa ja laadukasta tuotantoa ajatellen sykähdyttää aina, kun keskeisin soolohahmo Bonnie ”Prince” Billy julkaisee uuden albumin omia uusia sävelmiään. Vaihtelevia duokavereita ja taustabändejä väheksymättä Bonnie Prince on omillaan kaikkein latautuneimmillaan, olivatpa levytykset varhaisempaa doom-kantripitoista synkkäfilosofiaa tai niin kuin juuri nyt valoisampia ja arkirealistisempia filosofioita. Hyvin vetoavan laulutavan taustasävytykset ovat keskittyneet parhaaseen toiminnalliseen minimiin, jossa mikään ei häiritse intiimiä keskittymistä, mutta kaikki elävöittää hienoja folkmelodioita ja Oldhamin hallittua kerrontaa.
Laulut ovat edelleen häkellyttävän hyviä, ja niistä tunnistaa välittömästi sen crocseissa Tampereen Klubin lavalla esiintyneen eksentrikon, joka säväytti ikimuistoisesti sellaisilla mestariteoksilla kuin I See A Darkness, Master And Everyone sekä The Seedling. Samat värinät kanavoituvat edelleen, jopa vahvistuneina, Dane Watersin hellään stemmalauluun, Dave Howardin mandoliiniin sekä pelkistettyihin viulu- ja saksofonivälikkeisiin. Albumi on sanalla sanoen täydellinen raportti Oldhamin kyvystä, tahdosta ja valmiuksista rakentaa oman tyylilajinsa rajoissa mittansa täyttäviä elämysteoksia, joissa henkilökohtaiset tuntemukset muuntuvat kaikkien nautittaviksi.
