Turhan monet luulevat, että tärkein vaihe psykedeelisen kitararockin tekemisessä on helvetinmoisen efektipedaaliarsenaalin liimaaminen lattiaan. Kannattaisi kysyä atlantalaisen Deerhunterin johtajalta Bradford Coxilta. Hän saattaisi korostaa kirkkaan näkemyksen merkitystä.
Kaksi vuotta sitten ilmestyneen Microcastle-albumin myötä Deerhunter ampaisi My Bloody Valentinen merkittävimmäksi jälkeläiseksi 2000-luvulla. Jo viime kerralla yhtyeen musiikissa oli kuultavissa hapolla kirkastettuja 1960-lukun kitarasoundeja ja The Beach Boysin puhtoista harmonisuutta, mutta nyt ne esiintyvät entistä paljaampina. Nopeasti äänitetyn Halcyon Digest -uutuuden äänihyökkäys ei ole päällekäyvä, vaan kaikua ja kiertoa annostellaan maltilla.
Aluksi tuntuu pieneltä järkytykseltä, että Deerhunter on päättänyt mennä eteenpäin menemällä taaksepäin eli riisumalla ja pelkistämällä musiikkiaan entisestään. Bradford Cox ja hänen kitaristikumppaninsa Lockett Pundt tietävät, että ihmismieliä voi poksautella myös kutittamalla sopivasti jatkuvan vyöryttämisen sijaan. Nyt sillä keinoin on syntynyt aiempaa selkeämpää mutta myös monimuotoisempaa musiikkia.
Seitsenminuuttinen Desire Lines -kappale saattaa olla täydellisin hybridi siitä kaikesta, mihin Deerhunter pystyy. Jos pettämättömän tyylikkäästi soitettu ja äärettömän melodinen eepos ei puhuttele, tällainen musiikki ei vain ole sinua varten.
