DEERHUNTER: Monomania

DEERHUNTER
Monomania
4AD

Monomania tarkoittaa pakkomielteistä yhden asian ajattelua. Deerhunterin levyn nimenä se tuntuu aluksi suurelta kosmiselta vitsiltä.

Deerhunterin musiikin karsinoimiseen on aina tarvittu roppakaupalla nimiä ja termejä: shoegazing, 1960-luvun tyttöpop, Sonic Youth, The Beach Boys ja niin edelleen. Yhtyeen viidennen albumin määritteleminen käy kuitenkin helposti sen kappaleiden nimien kautta. Esimerkiksi Neon Junk­yard, Leather Jacket II ja Nitebike kertovat, että tällä kerralla laulaja-kitaristi Bradford Cox ja kumppanit haluavat rokata ja hypätä hetkeksi vaarallisten heppujen housuihin.

Deerhunterin edellisen albumin (Halcyon Digest, 2010) kulmakivi oli Desire Lines, kuulas ja kirkas seitsemänminuuttinen trippi. Siihen nähden monet Monomanian biisit ovat järkyttäviä, laahaavia ja piittaamattomasti rouhittuja rockpaloja. Etenkin
Leather Jacket II:n kireä kitarasoundi tuntuu suorastaan vittuilevan kuulijalle.

En väitä, että Monomania on musiikillisesti erityisen merkittävä levy. Eteenpäin menemisen sijaan Deerhunter toikkaroi tällä kertaa holtittomasti taaksepäin, suoraan kuraojaan Ty Segallin kaveriksi. Siksi albumia on alkuihmetyksen jälkeen mukava kuunnella.