Olen kuunnellut tätä albumia todella paljon. Se ei oikeastaan johdu siitä, että levy olisi poikkeuksellisen hyvä. Siitä vain on todella vaikea muodostaa mielipidettä.
Belgialainen dEUS ei ole lähes 20-vuotisella urallaan ehtinyt tylsistyä, eikä siitä ole kyse Vantage Pointin kohdallakaan. Levyssä on kuitenkin havaittavissa sellaisia ikääntymiseen liitettäviä piirteitä kuin turvallisuus ja mukavuudenhaluisuus, jotka saattavat olla rockbändille kuolemaksi.
Eksentrisen maineen alkupään julkaisuillaan luoneen dEUS:n läpimurto tapahtui Mercury Rev- ja The Flaming Lips -fanien sydämiin uponneella The Ideal Crash -albumilla (1999). Tämä yhtyeen viides albumi viehättää pitkälti samoin asein: soundi on täyteläinen, sovitusratkaisuissa riittää yllätyksiä ja Tom Barmanin pehmeänkarhea ääni lämmittää. Toisinaan kitarat soivat mukavan ilkeästi.
Biiseistä The Architect on imenyt sisäänsä viime vuosien new wave -innostusta, kuulostaen !!!:n rauhoittuneelta isoveljeltä. Is A Robotin keskellä joku suomalainen professori kertoo tietokoneista. Upeimmin dEUS:n taika on tallella levyn päättävällä, yksinkertaisella, mutta lapsikuoron avulla massiiviseksi kasvavalla Popular Culturella. Parhaimpina hetkinä Vantage Pointilla yhdistyy tyylikkyys ja jännittävyys samalla tavalla kuin Bowien viimeisillä albumeilla, mutta esimerkiksi Favourite Game jolkottaa eteenpäin hälyttävän huomaamattomasti.
