Suomessa rakastetun The Posiesin toisena päämiehenä kannuksensa hankkinut ja sen ohessa muun muassa sooloartistina sekä Big Starin ja REM:n riveissä häärinyt amerikkalainen Ken Stringfellow on löytänyt hengenheimolaisensa Norjasta. Virgins Of Menace -kiekko on Kenin lisäksi entisistä Briskeby-yhtyeen jäsenistä koostuvan The Disciplinesin toinen pitkäsoitto.
The Disciplines käsittelee rockia ilahduttavan kekseliäästi ja monipuolisesti. Albumilla liikutaan rouhean garagerockin ja melodisen powerpopin ympärillä. Stringfellowin tekemisiin tyypillisesti kappaleissa on runsaasti melodisuutta ja koukkuja.
Yleensä myös kitaran tai koskettimien varressa viihtyvä Ken keskittyy The Disciplinessa pelkästään laulamiseen, mikä varmasti vaikuttaa siihen, että laulumelodiat hallitsevat biisejä niin hyvässä kuin pahassakin. Toki Ken laulaa osaa, mutta toisaalta hänen hieman nasaali ja ohut lauluäänensä ei täysin luontevasti istu etenkään äänekkäimpiin vetoihin. Lisäksi turhan pintaan miksattu laulu vie tehoa kitaroilta, mikä tekee Virgins Of Menacesta rockalbumiksi aavistuksen pliisun, etenkin verrattuna bändin raivokkaisiin keikkoihin.
Parhaina hetkinään, kuten For You I Walked Over The Linen whitestripesmaisen rockauksen tai Kill The Killjoyn uljaan powerpopin aikana, The Disciplines hoitaa tonttinsa selkeästi keskivertoa kiinnostavammin.
Soundi tavoitti Ken Stringfellowin puhelimeen amsterdamilaisesta hotellihuoneesta.
Kuka on The Disciplinesissä pomo?
– Käytännössä se on kuka tahansa meistä, joka on kullakin hetkellä jotain mieltä asioista. Toki eri tyypeillä on enemmän vastuuta tietyissä jutuissa, mutta noin se käytännössä menee.
– Esimerkiksi biisit on merkattu koko bändin nimiin, mikä on tavallaan totta. Missään nimessä ne eivät ole vain minun tekemiäni, etenkin Björn (kitaristi Björn Bergene) osallistuu siihen merkittävästi, myös sanoitusten osalta. Usein käy niin, että Björnin treenikämpälle tuomasta pienestä ideasta kasvatetaan koko bändin voimin valmis biisi.
Olet The Disciplinesissä vain laulaja. Onko vaikea pitää näppinsä erossa soittamisesta?
– Ei ollenkaan. Se pikemminkin vapauttaa minut keskittymään kaikkeen muuhun ja ajattelemaan asioita laajemmin.
– Olen erittäin tyytyväinen siihen, ettei minulla ole vastuuta soittamisesta. Keikoilla se oli aluksi hyvin pelottavaa, enkä tiennyt mitä tehdä käsilläni, mutta homma alkoi nopeasti kasvaa ja muuttui lopulta todella villiksi. Se, että laulaja juoksentelee yleisössä näyttää hyvältä, mutta myös nautin suuresti siitä, että saan olla lähellä yleisöä.
Onko The Disciplines enemmän keikka- vai studiobändi?
– Ero noiden välillä on suuri, etenkin koska keikoilla improvisoimme erittäin paljon. Sanoisin, että olemme enemmän livebändi, sillä kysymys on siitä koko fiiliksestä, minkä voi kokea vain keikalla. Levy on kuin teaseri siihen, mitä The Disciplines on. Hassua, että alunperin ajattelimme itsemme nimenomaan studiobändiksi, mutta keikkojen kehityttyä niin valtavasti on asetelma kääntynyt toisin päin.
Olet tehnyt vaikka mitä vaikka kenen kanssa. Millaisena haluaisit ihmisten muistavan sinut?
– Heh, itse asiassa tuo olisi hyvä muistokirjoitus: ”Tyyppi joka teki mitä tahansa kenen tahansa kanssa.” Olisin tyytyväinen, jos minua muisteltaisiin kaverina, joka kokeili paljon erilaisia asioita ja onnistui osassa niistä.
MIKKO MERILÄINEN