DISGRACE: Turku

Albumien nimeäminen artistin kotipaikan mukaan on kasvanut buumiksi asti. Mutta kyllä Disgrace kelpaa Turkua markkinoimaan edustavammin kuin Suomen Joutsen, Ressu Redford ja Ruisrock yhteensä. Sisukkaasti orkesteri on jatkanut death metallista lähtenyttä räimettään, vaikka käytännössä sen viime vuosina ilmestyneet levyt ovat perä jälkeen syystä tai toisesta kaikuneet kuuroille korville. Kaiken huippuna tosi jyrmyltä kuulostanut kakkosalbumi, jonka kohtaloksi levy-yhtiön oharin myötä jäi ties missä nurkassa pölyn kerääminen. Totuus kuitenkin on, että Disgrace veivasi action rockia ennen kuin koko termi keksittiin! Todistusteeksi käy vaikkapa aamuäreän ampiaisen lailla pörisevä edellinen pitkäsoitto If You´re Looking For Trouble, joka olisi oikeaan aikaan White Jazzin julkaisemana ollut takuuvarma menestys.
Ties kuinka monennen puulaakivaihdoksen jälkeen ja kolme vuotta edellisestä albumista Disgrace on kaivanut säröpedaalit esille ja päästänyt Jukka Taskisen mölyämään entistäkin maanisempana mikrofonin ulottuville. Yli kymmenen vuoden säätämisen jälkeen Dis-grace on parempi kuin koskaan ja Turku kohoaa bändin terävimmäksi levyksi.
Draivia ja kiihkoa ei jannuilta ole ennenkään puuttunut, mutta nyt asenteessa on vielä piirun verran enemmän röyhkeyttä kuin aiemmin. Aina toisinaan Disgracen metallinen garage rock on kuulostanut metelöinniltä metelöinnin vuoksi. Tällä kertaa metallinen kalske on tiivistetty minimiin ja biisit toimivat myös biiseinä eivätkä vain silmittömänä kohkaamisena. Tältä Gluecifer luultavasti kuulostaisi, jos veisitte norskien AC/DC -kiekot ja jättäisitte tilalle erinäisen valikoiman päihteitä. Jos ostopäätös vielä kaipaa perusteluja, niin kuunnelkaapa Swinging In Pain niin lujaa kuin sielu sietää ja hävetkää, että edes epäilitte Disgracen epäonnistuvan vakuuttamisessanne.